Uusimmat    "Tokko tietoa on" - jatkoa    Gunwritersin etusivulle    Kickback - Q&A    Linkkisivulle

TOKKO TIETOA ON ?

"G.O.W." -verkkolehden kysymys- ja vastauspalstaa toimittaa: P. T. Kekkonen

Kysymykset ja vastaukset 29.08.1999 saakka

KORKEAPAINEITA PRAVDA-LATINGEILLA ?

Naksuteltuani useita kymmeniä kissanaivastus-patruunoita, ladattuina joskus ruudilla ja joskus ilmankin, ja espanjalaisilla 7.65 mm susihauleilla, sain SAKO TRG-21:seni piipunputken kakkaiseksi ruudin ja mallien perskoista, sekoittuneena KULTA-MUNKKI -lehmäntaliin, jota käytän luotirasvana. Kalliimmat vahaseokset eivät ole tosiaan tarpeellisia kissanaivastuksiin, jotka kootaan heti ennen käyttöä. Lievää lyijyttymistäkin saattoi tapahtua, koska haulien koko vaihtelee sen 0.1 mm plusmiinus, joka luettelossa mainitaan, ja vasta äskettäin aloin lajitella haulit eri kokoluokkiin. Suurimmat ammun pelkän nallin voimalla.

Kokeilin piipun pikapuhdistusta P.T.K:n joskus puhelimitse neuvomalla konstilla, "venäläisellä teloituspatruunalla" eli PRAVDA-latauksella, jollaisia oli kauhukertomuksien mukaan käytetty Solovetin tuhoamisleirillä Venäjän sisällissodan (1917 - 24) aikana, kun oli pulaa oikeista luodeista. En saanut käsiini vanhoja PRAVDA-lehtiä, mutta Helsingin Sanomien paperihan on samanlaista huokoista puuhiokepaperia.

Ohjeitten mukaisesti latasin nallitetut .308 Winchester-hylsyt vähän yli grammalla (15.5 grainilla) Pappi-ruutia N 310, junttasin hylsyn suupuolen täyteen Hesarin paperia, ja lirutin päälle pienen tilkan sulatettua Mansikki-vainajan ihraa, joka sai imeytyä paperin kuituihin ja hyytyä kiinteäksi.

Laukaukset olivat karmeita jysäreitä ja suuliekki erottui valoisana kesäiltanakin. Vielä enemmän säikähdin, kun tutkin painemerkkejä nallinpohjista: Monikin nalli oli tasoittunut aivan nallipesän reunoihin asti, kertoen ylikorkeasta paineesta. Hylsyt olivat kuitenkin vähän savustuneita ja ne irtosivat aseesta normaalilla tavalla; eivät olleet siis tiukassa. Savustuminen on kai matalan paineen merkki ? Mistä nallien leviäminen johtui, ja voiko hylsyjä vielä käyttää ?

MP


  Nallin tyssäytymisen alkusyy on patruunan alhainen kokonaispaino. Voin myös veikata, että hylsyt ovat vain kertaalleen täysitehoisella latauksella ammuttuja NAMMO-LAPUAn hylsyjä, joiden kaula ja hartiat on hehkutettu melko pehmeiksi. (Siitä metallin sinertävä värikin).

Kuvaamasi ilmiö on melko tavallinen .30-06 kaliberin kevytlatauksia ammuttaessa, koska sen hylsyn hartiat ovat loivemmat (17 ast. 30 min.), kuin .308 Win.-patruunoissa (hartiakulma 20 astetta), mutta jos hylsy on laippa-, puolilaippa- tai vyökantainen, ei säikäyttävää nallin tyssäytymistä normaaleilla tai alhaisilla käyttöpaineilla ilmene, ellei aseen sulkuväli ole venynyt tai kulunut väljäksi. Edelleen otaksun, että olet "normalisoinut" eli täyssupistanut hylsyt, jolloin niiden hartiat ovat siirtyneet hiukan liikaa taaksepäin, verrattuna omassa aseessasi täydellä latauksella ammuttuihin hylsyihin.

Nalli tyssäytyy seuraavanlaisella mekanismilla: Iskurinlyönti kovakuoriseen (Magnum-) nalliin työntää kevyttä patruunaa eteenpäin patruunapesässä. (.30-06 kaliberin hylsyn luisut hartiat voivat siirtyä taaemmaksi jopa aseen pesässä iskurinlyönnistä). Äkkiä syttyvän ruudin nopeasti kohoava paine, tai jopa nallimassan kehittämä lähes räjähdysmäinen paine nallipesän sisällä, työntää nallia ulos hylsystä ehkä 2 - 3 millinkymmenyksen verran. Kun hylsy sitten perääntyy ripeästi lukon iskupohjaa vasten, ei nalli ehdi työntymään takaisin hylsyyn, vaan sen pohja leviää hylsynkannan ja lukon välissä leipurin tai kokin hattua muistuttavaksi.

Hylsyn käyttökelpoisuuteen ainakaan pienipaineisilla latauksilla operoitaessa ei tapahtuneella tyssäytymisellä ole vaikutusta, ellei nallipesän reuna ole silminnähtävästi laajentunut. Jos nalli menee vaikkapa puolen pituutensa verran pesään sormenpäällä painaen, on hylsy ehkä jo syytä "kaseerata", tai käyttää sitä pelkästään kissanaivastusten lataamiseen.

Nallin liika-tyssäytymisen enneltaehkäisyn keino No. 1 on omassa aseyksilössäsi kertaalleen täyslatauksella tyhjennettyjen hylsyjen käyttö näihin erikoispatruunoihin, supistamattomina, tai vain kaulan osalta supistettuina. (Temppu onnistuu myös täyssupistusholkilla: Kierretään se latauspuristimeen parin kierroksen verran vaille alimmaista asetustaan, jolloin hylsyn hartiat eivät peräänny).

Kikkas-konsti No. 2 on nallipesän pohjan "sankkireiän" avartaminen, joka estää ainakin nallimassan räjähdyspainetta tyrkkäämästä nallia ulos kolostaan. Liekkireiän avartaminen on yleensäkin hyödyllinen toimenpide hylsyille, joihin ladataan mietoja vaimenninlatauksia tai "salonkilatinkeja" (kissanaivastukset mukaanlukien) pienillä huokoisruutimäärillä, tai vaikkapa ilman ruutia. Konsti on jo pantu jakeluun yleismaailmallisesti GUNWRITERSin englanninkielisen version välityksellä. Large Boxer Primer-nallipesän (5.5 mm) sankkireikä porataan 4.0 mm poralla ja Small Boxer Primer-pesän (4.5 mm) pohjareikä 3.0 mm:n läpimittaan. Menetelmää on kokeiltu 1980-luvun keskivaiheilla, mutta se oli välillä unohduksissa, koska erikoislatausten testituloksille ei ollut julkaisumahdollisuuksia sensuurin takia. Vertailevat koeammunnat jäivät pelkiksi haaveiksi: Suma seisoi 15 vuoden ajan.!

Erikoishylsyt lienee terveellisintä "pyhittää" käytettäviksi vain erikoislatauksiin, vaikka niihin on joskus vahingossa ladattu myös täysitehoisia .308 Winchester-patruunoita, joiden ampuminen ei aiheuttanut minkäänlaisia vaaroja tai vaikeuksia. Vasta hylsyjä uudelleen nallitettaessa totesimme, että "saakeli, täällähän ne kadonneet erikoishylsyt olivatkin..!" Hylsynkantojen vihreä tunnusväri oli huuhtoutunut pois jossakin "tiskissä". Oli juuri kokeiltu hylsynkiilloituskemikaaleja, muistaakseni viinihappoliuosta ja jälkihuuhteluna mäntysaippuavettä, joka pesi pois jopa sprii-tussilla tehdyn koodivärjäyksen. Liekkireikä oli porattu jopa hiukan ylisuureksi (4.5 mm:n kokoon), joten hylsyt oli helppoa tunnistaa pikavilkaisulla.

Kikka No. 3 on peräisin USA:sta, BITTERROOT-luotien keksijältä nimeltä BILL STEIGERS, joka oli kokeillut paljon ja kauan myöskin patruunain kevytlatailua, ja havainnut "leipurinhattu-ilmiöitä" etenkin .30-06:n hylsyistä. Hän suositteli matalamman ja ohutkuorisemman Large Boxer Pistol-nallin käyttöä kevytlatinkien sytykkeenä, koska: "tarkoitukseen sopivat BULLSEYE- tai UNIQUE-ruudit syttyvät revolverinallinkin liekillä, eikä syvemmälle koloonsa painuva nalli ehdi perääntyä pesästään ennen hylsyn iskeytymistä lukon päähän..!"

Steigers myös voiteli .30-06 kaliberin kevytlatauspatruunain hylsyt vaseliinilla ("mineral jelly") nopeuttaakseen niiden perääntymistä pesässä. (Tämä konsti mainitaan myös VELI NIEMISEN "Ampujan Käsikirjassa" vuodelta 1926 ylimuistoisena "tussarinpatruunain" käsittelykeinona; voiteluaineena tosin tali). Steigersin menetelmän tärkein avu on pistoolinallin pohjan pehmeydestä johtuva iskurinlyönnin vaimentuminen siten, ettei iskuri työnnä patruunaa edellään, eikä siis aiheuta hylsynhartioiden siirtymää taaksepäin patruunapesän olakekartiossa. Monille "netti-surffareille" on kevytlatausten kehittely uutta ja outoa puuhaa, ja sitäkin suurempi yllätys lienee havainto, että pelkästään nallien valinnan suhteen oli ainakin kaksi eri "koulukuntaa" jo 1980-luvun keskivaiheilla.

Mainitsemasi "venäläiset teloituspatruunat" ladattiin 7.62 mm Mosin-Nagantin laippahylsyihin, jotka eivät tuottaneet edellä kuvattuja ongelmia. Kyseinen erikoislataus on täysin tuntematon alan kirjallisuudessa, ja jopa ihmiskunnan historian hirmuisimman hirviön, VLADIMIR I. ULJANOV/LENININ, aikaansaannoksista kertovissa dokumenttiteoksissa.

Kun ensi kerran (= ainoan kerran) löysin maininnan tästä keksinnöstä "Pekka Lipposen Seikkailuja"-vihkosesta, kuittasin asian kirjailija "OUTSIDERIN" mielikuvituksen tuotteena. Ilmeni kuitenkin, että kyseinen kirjailija, AARNE HAAPAKOSKI, oli toiminut 3. Vapaussodan aikana tiedustelupalvelun eli "vastavakoilun" tehtävissä äskettäin vallatussa Petrozavodskissa, ilmeisesti muunmuassa sotavankien kuulustelijana; kielitaitoinen kun oli. Joku TsheKa-komission veteraani lienee kertonut hänelle muisteluita Solovjetskin Leiri No. 1:n menettelytavoista ajoilta, jolloin "oikeista luodeista oli pulaa"..?

Rasvalla kyllästetyn sanomalehtipaperisen "mällin" lähilaukaus (ampumaetäisyys 20 - 30 MILLImetriä) läpäisee huokeasti 22 mm:n paksuisen mäntylaudan, vauhditettuna gramman annoksella ruutia N 310. Tutkittu asia..! Patruunana oli omassakin kokeilussani (jo vuonna 1981) .308 Winchester. Ruutina oli tosin N 320, mutta sen ja kolmesatakympin käyttäytymisessä ei ole järin suurta eroavaisuutta. Laukaisupaine oli "nallista lukien" pieni, koska nalli oli tiukasti kolossaan pysyvä KEMIRA No. 28. Esimerkiksi Saksassa oli paukkupatruunan 0.5-grammaisen onton puuluodin ja ruutipanoksen välinen tyhjä tila sullottu täyteen huokoista hiokepaperia. Käyttöpaineet olivat alhaisia. Meidän patruunoissamme on puuluodin tilalla ollut suunnilleen sama painomäärä lehmänrasvaa, tai kynttilästä tiputettua steariinia.

Ruutikaasun muodostus jatkuu vielä aseen piipun etupuolellakin: Laukausääni on joteskin "tykkimäinen" ja suuliekki kuin ketunhäntä. Ystävällinen varoitus niille, jotka mielivät käyttää "PRAVDA-latinkia" aseen piipun puhdistukseen: Älkää tehkö sitä kotona sisätiloissa ! Vähempikin kajaus voi särkeä ikkunoita... Runsaasti talkkia tai kaoliinia sisältävää kiiltopaperia voidaan käyttää jopa tehtaan jäljiltä vielä keskentekoisen piipunputken kiilloitukseen ns. "ampukolvaus-" eli "fire lapping-" menetelmällä.

Sekin keksintö on suomalainen, lähtöisin Pohjois-Karjalasta, ja keksitty vahingossa, kuten mm. penisilliini aikoinaan. Joku jenkki on ryhtynyt nyttemmin rahastamaan menetelmän sovellutuksella, myyden sika-hintaan hiomatahnoja ja valuluoteja, vaikka ANTTILAN mainoslehtisestä reväisty ja hylsyyn sullottu "mälli" tekee saman työn. Hioma-aine on jo valmiina, paperissa itsessään. Siinäkin on kansanvalistuksen aihe yleismaailmalliseen jakeluun..!

29071999 PeTe

P.S. Nykyisin käytettävä "Pappi-ruuti" (= paukkupanospatruunaruuti) on monen mutkan kautta kulkeneen tiedon mukaan numeroltaan N 317, ja hiukan verkkaisammin palavaa kuin N 14/ N 310. 1980-luvun alussa valmistettiin papp-käyttöön myös jyvämuodoltaan varsin erikoista ruutia N 312, jota oli itsellänikin pari tölkillistä "maistiaisina". Kaupoissa sitä ei myyty milloinkaan.

Ruutien numero-koodaus on tolkuton menetelmä, huomioonottaen suomenkielen pitkäsanaisuus. "Jenkkilässä" ovat ruudit nimettyjä jopa yksitavuisin sanoin, esimerkiksi "kleis", tai muuten sujuvasti, esim. "jynik", "bulsai" tai "grindot"; foneettisesti ilmaistuna. "Än kolmesataaseitsemäntoista" lyhenee siis helposti "Papiksi", vaikka nimikkeistössä ei kuulemma saisi mainita pappeja, lukkareita, kanttoreita tai suntioitakaan. Hyviä nimikkeitä olisivat: JYSY, JYTKY, KETTU, HUKKA, NORPPA, PETRA, OTSO, KOUKO, HIRVI, NORSU, TANKKI, ym. ym. Löytyyhän kielestämme naseviakin sanoja..!

PeTe


Kansainvälinen "Punakaartin Marssi"

Suomen asediggarit eivät - ainakaan kaikki - ole "hevimetal-räkä- rokkia" rakastavia punkkeja (keksitkö asiallisemman nimityxen kuin "punkkari"?). Monikin on tykästynyt vanhaan kapinalauluun, joka alkaa silleen, jotta: "Köyhä Suomen kansa/ katkoo kahleitansa/ kärsimysten malja se jo kukkuroillaan on". Myöhemmin tulee eteen myöskin: "tutkimatta hirttäminen, mestaus".

Vähän ihmeellistä, että jo vuoden 1917 puolella tämä viisu oli tunnettu "Punakaartin Marssina", vaikka ei oltu vielä käyty Vapaussotaa jälkiselvittelyineen. Oli kyllä "hallitus vankka ja kätyr'-lauma sankka", mutta se ei vielä ollut kuuluisa Itsenäisyyssenaatti, ja eduskunnassakin oli Sos.Dem.-enemmistö !!

Mitenkä selität, kun historiaa paljon tunnet, tämän marssin sanat, jotka jo vuoden 1917 alkusyksyllä tiesivät ennustaa vuoden 1918 tapahtumat aika hyvin nappiin ?


Nimim. "Lauletaanko vielä se Internaali ?"


  PeTe:n selonteko:

Ameriikankielen sana: "punk" tarkoittaa jotain kelvotonta jätettä, eikä siis vaihtelevankokoisia, usein mikroskooppisen pieniä hämähäkkien sukulaiseläimiä (= punkki). Joskus on esitetty sanan käännökseksi nimitystä: "rupu" (= sahti- tai olutvierteestä pois siivilöidyt maltaiden jäänteet), mutta sana on vaikea taivutella etenkin genetiiviin (rupun/ruvun), ja sille on jo ammoin keksitty useampikin käyttötarkoitus. Vuoden 1975 ETY-kokouksen edellä ajeli pääkaupunkiseudun poliisikunta "rupurallia", kärräten korkeiden sopimusosapuolten näkyviltä kerjäläisiä ja rappioalkoholisteja. Yhdyssanan osana on "rupu" tunnettu kautta maan kuvaamassa äärimmäisen puutteellisissa olosuhteissa eläviä perheitä tai muita yhteisöitä, esimerkiksi: "B-portaan rupusakki". Panimoteollisuuden ammattisanastossa on termi tuttu muodossa: "rupa", jonka murteellisesta partitiivimuodosta: "rupua" lienee kehkeytynyt sana: "rupu", merkityksen muuttumatta.

Nimitys "punkkari" on eräänlainen vääristelty anglismi, joita en mielelläni viljele, paitsi lystikästä "original fingelskaa" joskus, mutta sanojen on todellakin oltava oikeaa siirtolais-suomea. Rohkenen ehdottaa sanan: "punk" synonyymiksi sanan: "rupu" kenties varhempaa muotoa: "ruuppu", joka tarkoittaa marjojen, kuin myöskin viinirypäleiden, kuoria ja muita puristusjätteitä: siemeniä, maltoa ja terttujen varsia. (Italian GRAPPA - huomaa sanan samankaltaisuus - ja Ranskan MARCK ovat täten "ruuppuviinaa". Nehän tislataan hiivatuista ja käyneistä rypäleiden puristusjätteistä. Alkuperämaissaan ovat ruuppuviinat lähes ilmaisia ALKOn hintatasoon verrattuna. Huoltamot myyvät equlla/ litra pissapojan pesunesteeksi - ilman "denatuuria".

Milloinkahan alkavat ne EU-vaalien edellä yhteiselle kansalle pyhästi luvatut hintojen ja verotuksen harmonisointitoimet ??!) "Vihreätukkainen ruuppu"... "Ruuput riehuivat Asematunnelissa"... "Ruuppu-rock raikui Ruissalossa"... Hyvin sointuu.! On suoranainen vahinko, että "Punk is dead", kun ilmiölle keksittiin viimeinkin omakielinen nimi.

Kun vaihdat "Punakaartin Marssin" kolme ensimmäistä sanaa, ja tutkit Venäjän historiaa, saa monien muidenkin suomalaisten vuosikymmenien ajan hämmästelemä anakronismi selityksensä. Vapaussodan aikaan alkoi marssi sanoilla: "Köyhä Suomen kansa..." mutta hieman ennen punakapinaa: "Pieni Suomen kansa..." Alkuperäisen arkkiveisun sanat alkavat: "Suuri idän kansa..." Nyt käyvät palapelin palat kohdilleen, kun muistetaan, että veisu-arkit oli painettu jo syyskuussa 1917, ja punakaartit alkoivat muodostua vasta marraskuun lakkoliikehdinnän aikoihin, SDP:n häviämien eduskuntavaalien jälkeen. Niihin asti oli Suomen vankka hallitus (senaatti) niukasti vasemmalle päin kallellaan, pääministerinään Oskari Tokoi (S.D.P). Hän ei ollut - nimestään huolimatta - syntyperältään japanilainen, vaan pohojalaanen.

Suomalaiset(kin) Vaaran Vuosina ja Pysähtyneisyyden Aikakaudella 1944 - 91 julkaistut tietosanakirjat vaikenevat häveliäästi Venäjän v:n 1917 keskikesän punakapinasta, jonka pystyi kukistamaan jopa lepsu ja voimaton Alexandr Kerenskin Väliaikainen Hallitus, ilman tarvetta erityisen mittaviin "teurastuksiin, hirttämisiin ja mestauksiin", ripeänä mutta puolitiehen jääneenä poliisitoimena.

Kapinaliikkeeltä puuttui johtaja, joka oli vielä eräänlaisessa motissa Sveitsissä, keskellä sotaa käyvää Eurooppaa, ylläpitämässä "Keilaradaksi" (meluisuutensa takia) kutsuttua vallankumouksellisten väittelykerhoa, ja saamassa hoitoa ilmeisesti rakastajattareltaan Inessa Armándilta tarttuneeseen "ranskantautiin", joka sittemmin (ruumiinavauspöytäkirjan mukaan) oli näivertänyt lähes puolet tammikuussa 1924 kuolleen Vladimir Iljitsh Uljanovin /Leninin aivoista; nimenomaan tunne-elämää hallinneet aivolohkot, jotka valuivat ajoittain ulos korvakäytävästä. Jäljelle jäänyt aivopuolisko on tiettävästi tallella yhä; ei enää pyhäinjäännöksenä, vaan: "lääketieteellisenä ihmeenä".

Saksalaiset kuljettivat venäläisten kumouskiihkoilijoiden seurueen Ruotsin ja Suomen kautta Venäjälle: "sinetöidyssä vaunussa, kuin jonkin vaarallisen mikroobin"). Marraskuussa toimeenpantu vallankaappaus onnistui kesäkapinaa paremmin. (Lokakuun vallankumoukseksi sitä kutsuttiin Venäjän ja sivistyneen maailman ajanlaskujen 13 päivän eroavaisuuden takia). Kesäkapinasta on muistona Suomessa enää vain vanha, melodialtaan reipas ja sanoiltaan enteellinen arkkiveisu. Jo pelkästään sen sanat: "tutkimatta hirttäminen, mestaus" viittaavat ulkomaiseen alkuperään tai aiheeseen."Ex tempore" suoritetut teloituksetkin toimeenpantiin Suomessa ampumalla.

Hirttämisen tai mestauksen hankaliin järjestelyihin ei ryhdytty silloinkaan, kun tuomioita alettiin jakaa valtiorikosoikeuksien prosessien kautta. Teloitustapana säilyi ampuminen. Summittaisten kosto-teloitusten ja huolimattomien hautaamisten seurauksena oli ilmennyt "kuolleistaheräämisiä", jotka eivät kohentaneet Talonpoikaisarmeijan mainetta yhteisen kansan keskuudessa, vaikka teloittajat usein olivatkin tehtävään vapaaehtoisesti ilmoittautuneita, tai "tapporahoilla" tahi väkijuomilla palkittuja siviilihenkilöitä. Värvätyt ja vapaaehtoiset olivat kaksi täysin erilaisin motiivein toiminutta ryhmäkuntaa. (Palkkatappajia värvättiin seuduilla, joilla ei oltu jouduttu elämään punaisten vallan alaisuudessa tai sotatoimien keskellä).

Joensuu vapautettiin jo ennen kapinan alkua, silloisen Suomen toisena kaupunkina. Teloitukset toimeenpantiin kuukausia myöhemmin, kun tammikuussa kunniasanaansa vastaan vapautettuja, mutta valansa rikkoneita venäläisiä sotilaita tavattiin ja vangittiin mm. Antrean rintamalta. Siilaisille haudattujen lukumäärä on tuntematon. Ylämyllyn radanvarren joukkohautaa ei ole toistaiseksi löydetty). Vapaaehtoiset teloittajat olivat menettäneet omaisiaan terrorin (ei siis rintamataisteluiden) uhreina, tai omaisuuttaan takavarikoissa Kansanvaltuuskunnan vallan alaisilla seuduilla, taikka joutuneet itse ylimielisen kohtelun tahi uhkailuiden kohteiksi kapinallisten taholta. Motiivit olivat tällöin hyväksyttäviä ja ymmärrettäviä. Ampumataidossa vain oli vajavaisuuksia..! "Kuinka kauan siellä/teurastusta viellä/ harjoitetaan, kunnes ompi kansalla vapaus.?" Jo nämä säkeet ilmaisevat jossain muualla käytävästä "elämän ja kuoleman kamppailusta". Siis: "siellä", eikä "täällä".

Sotaromaanissa "TUNTEMATON SOTILAS" esiintyy erheellinen tulkinta erään säkeistön alusta: "Byrokraatit kuolevat/ vankilat ja tuonela/ kuolonportit avajaa yli onnettoman maan". Kahden säkeistön sanat ovat menneet sekaisin, eikä toivorikasta mainintaa byrokraattien äkkilopusta esiinny arkkiveisussa, vaan sanat kuuluvat: "Hirmuvallan huolena/ vankilat ja tuonela..." ja kuolon portteja raottelivat: "Kumouksen hyrskyt/ kapinoiden tyrskyt..."

Sanoissa sekoilu oli ilmeisesti kirjailija Väinö Linnan muistivirhe. Laulunsanojen muistaminen oli hänen tuotannossaan muutoinkin hieman puutteellista: Esimerkiksi "Pohjantähti"-trilogiassa menevät marssin "Prostshjenije Slavjanki" suomalaiset ja amerikansuomalaiset sanoitukset paikoin sekaisin. Jälkimmäisistä ei tosin tahdo saada kunnolla selkoa levytystä kuuntelemallakaan. Jotenkin tähän malliin alkaa toinen säkeistö: "Suurta, kaunista on tervehtää/ työn vapaata Venäjää./ Orjajoukko mi se vapautta luo/ onnen kansalle silloin se tuo". (Edvin Laineen "Akseli ja Elina"- elokuvassa sekoillaan ainakin sanojen ymppäämisessä melodiaan). "Slaavittaren Jäähyväiset" tunnetaan lauluna vain Suomessa ja Puolassa (= romanssi "Suhisevat Pajut"; tuli muotiin Puolan kapinan v. 1863 jälkeen Venäjälläkin sotilasmarssiksi sovitettuna, pelkkänä instrumentaalikappaleena).

Yli sata vuotta vanhojakin äänitteitä siitä lienee olemassa, ja levytyksiä vuodelta 1901 tunnetaan jo lukuisia. Poliittista sanomaa on vain suomalaisissa versioissa. Keisarilliselle armeijalle ja sittemmin Puna-armeijalle "Prostshjenije" oli eräänlainen "Ohi on" -marssi tai hyvästijättö, lähdettäessä sotaan, tai pois joltain seutukunnalta, taikka kotiutettaessa täysinpalvelleita "maseja". "Punakaartin Marssinkin" melodian alkuperä on kansainvälinen. Jotkut ovat tunnistavinaan ruotsalaisen juomalaulun: "Helan går..." sävelen pelimanni-sovituksille ominaisten "niekutusten" seasta, mutta alkuosa on lähtöisin synttäri-onnittelulaulusta: "Ja, må han (hon) leva/ till den hundrande år"... ja jälkipuoli saksalaisperäisestä (?) nuorten retkeilylaulusta: "Riennämme innoin/hehkuvin rinnoin/ taivalta kesäistä taivaltamaan..." Rönsyiset pelimanni-niekutukset vaikeuttavat hieman melodian tunnistusta, mutta sieltä se löytyy..! Sanoittajasta ei ole vahvistettua tietoa. Monet arkkiveisunikkarit esiintyivät salanimien suojassa, koska veisut olivat useinkin: "henkilöön käyviä ja pejoratiivisia".

Sanoituksesta ilmenevä korkealaatuinen lyyrinen lahjakkuus saattaa epäilynalaiseksi ainakin tuotteliaan (mutta tuntemattomaksi jääneen) runoilija Rupert Kainulaisen, jonka sanoitteita kuulee vieläkin, jopa usein, esimerkiksi radiosta. Nykyään käytettävä nimimerkki on tietenkin joko: "Trad." tai: "Kansa", vaikka Gramex- tai Teosto-maksujen perijääkään ei tarvitsisi peljätä: Boheemiveljekset Rupert ja Iivari Kainulainen elivät ja kuolivat vanhoinapoikina. Varsinainen ja virallinenkin: "Punakaartin Marssi" ehdittiin jo säveltää Porissa, mutta sen kantaesitys jäi ilmeisesti kuulematta. Nuotit ovat sentään tallella yhä, ja partituurin alkulehti on myös julkaistu teoksen:"SUOMEN VAPAUSSOTA KUVISSA II" faksimilepainoksen sivulla 52.

Lauletaan vain se Internaali..! (Krö-hömm.!): "Debyyt lös damnee dö la teerö..!" No, miks'ei lauluun yhdytä ?! Sanoituskin sentään on aivan alkuperäinen..!

04081999; PeTe


LENTÄVIÄ LAUSEITA JA ETYMOLOGIAA

1) Mitä tarkoittaa useissa jutuissa esiintyvä tokaisu: "RISUM TENEATIS, AMICI ?", ja missä yhteyksissä sitä voidaan käyttää ?

2) Vietnamin sodan vihollispuoli tunnetaan vaihtelevaisesti nimillä VIETKONG ja FNL. Mistä nimitykset ovat peräisin, ja kumpiko on asiallisesti oikeampi ?

Nimim. "Valoa kansalle !"


  1) "VOISITTEKO HILLITÄ NAURUANNE, YSTÄVÄNI ?" (Latinan sana "tenuis" tarkoittaa "ohut", mutta voidaan kääntää näinkin). Lauseen isäksi mainitaan runoilija HORATIUS (65 - 8 e. Kr.), joka joissakin julkisissa väittelytilaisuuksissa pani jauhot suuhun henkilökohtaisuuksiin menneille raittius- ja moraalisaarnaajille tällä - näennäisesti kuulijakunnalle heitetyllä - kysymyksellä. (Yleisönä oli tietysti enimmäkseen "epikurolaisten jengiä", eli Horatiuksen itsensä tapaisia viininjumalan hartaita palvojia, joiden naurunräkätys tuosta arvatenkin vain yltyi).

Lausetta sopii käyttää silloin, kun joku päästää suustaan, tai tuo muilla tavoin julki, oikein pulskan ja rupisen "sammakon", eli suoranaisen valheen tai muun harkitsemattoman väittämän. Itselleni tulee Horatiuksen tokaisu mieleen aina kun joku väittää, vakavissaan ja selvin päin, Suomesta löytyvän sellaisia oikeushyviä, kuin ovat vaikkapa kaikkia - jopa syntyperäisiä Suomen kansalaisia - tasapuolisesti koskeva "sananvapaus", "oikeusturva" tai "toimeentuloturva". Henkilökohtaiset kokemukset kun kertovat jotakin aivan muuta..!

2) VIETKONG tai VIET CONG on lyhenne nimestä "Viet Nam Cong San" = kirjaimellisesti : "Eteläisen Kansan Kommunistiset Ihmiset". FNL on lyhenne sanoista: "Front National de Libération" = "Kansallinen Vapautuksen Rintama". Ranskankieli oli aikoinaan ylimystön kielenä Vietnamissa (oik. An Nam), kuten ruotsinkieli Suomessa. Viet Cong on oikeellisempi ja totuudenmukaisempi nimitys ! Sana "Kansallinen" on ollut aina ja kaikkialla käsitteen "kommunistinen" absoluuttisesti jyrkin vastakohta, ja tulee aina olemaankin. Marxismi-leninismi, eli Ankea Aate, korostaa "internationalismia" lähes jokaisessa julkilausumassaan, ja "nationalististen ajatusten ajatteleminen" johti STALININ valtakaudella useita miljoonia Neuvosto-Venäjän vähemmistökansallisuuksien edustajia Vankileirien Saaristoon, tapettaviksi työllä ja nälällä, tuomittuina rikoslain 58. #:n nojalla.

"Vapautus"..! "Risum teneatis"..! "Rintama"..! Voimasuhteiden jako: Miljoona kommunistia, satakunta pienviljelijäin puolueen jäsentä, ja muutama buddhalaismunkki. Jokainen voi ymmärtää sen, kenelle kuului käskyvalta..! 1970-luvun Suomenkin "ainoan oikean näkemyksen" mukaan FNL oli se "Vietnamin Kansa", josta niin paljon puhuttiin, ja määkivän lampaanvuonan kimakalla, väräjöivällä äänellä laulettiinkin sähköisissä joukkoviestimissämme. Mutta mistä olivat sittemmin lähtöisin venepakolaiset, ja tuhansien pakolaisveneiden armaadat ? Eikö kansa ollutkaan tyytyväinen Kansan saavuttamaan riemulliseen voittoon maata säälimättömästi riistäneestä jenkki-imperialismista ?

Tätä ihmettelee...

...30071999 PeTe


Vanha ammus

Löysimme Karjalan korvesta sota-aikaisen ammuksen, joka oli jäänyt osittain suutariksi. Kärkiosa oli ilmeisesti osunut jotenkin kiven tai kallioon ja lohjennut pois. Tyngän pohjalla oli vielä vähän jäljellä kivettynyttä räjähdysainetta, josta kovertamalla sai kellertävää jauhetta. Se haisi imelältä, ehkä marsipaanilta, ja värjäsi sormet keltaiseksi. Jauhe paloi joten kuten ja vähän savuten.

Mitähän se oli ja liekö vielä räjähdysherkkää? Pituudeltaan ammus on ollut n. puoli metriä ja halkaisija n. 15 senttiä. Seinämän paksuus oli noin sentin, painoa vielä ehkä pari-kolmekymmentä kiloa. Lähellä tyveä oli panta eri metallista, näytti messingiltä. Minkähän ammus lie kyseessä?

Kysyy Hemppa Savosta

  Löytämänne vanha ammus on 6-tuumainen kranaatti. Johtorengas sen perässä ei ole messinkiä, vaan kuparia, jonka aika on patinoinut. Hieman karvasmantelille (marsipaamille) tuoksuva räjähde on mitä ilmeisimmin AMATOL-seosta, jota näissä järeämmissä jytkyissä käytettiin puhtaan trotyylin korvikkeena säästäväisyyssyistä. Trotyylia amatolissakin on suurin osuus, mutta seassa myös halpaa ammoniumnitraattia, joka tekee T.N.T:n vesiliukoisemmaksi (sormet kellastavaksi), ja helpommin murenevaksi - jopa jauhentuvaksi.

Eräs vaihtoehto on pikriinihappo, mutta se olisi kai jo kauan sitten liuennut tyystin pois ammuskuoresta. Sen voi tunnistaa varovasti kielenkärjellä maistamalla. Kitkerämmältä maistuvat vain raaka oopiumi (unikon siemenkodasta maitomaisena nuolaistuna), alvejuuren sakea uute (Extr. Filicis; entisajan lapamatolääke), ja strykniini. Sen savu haiskahtaa myös kitkerältä, kuin räjähtänyt televisio. Pikriinihappohan on nitrattua fenolia, josta koostuu myös yleisesti elektroniikka-komponenttien eristyslaattojen kyllästeaineena vieläkin käytettävä muovi; bakelliitti/ fenol-formaldehydi.

Marsipaanin tuoksusta päätellen on räjähde jonkinasteisessa hajaantumis-tilassa. Voi olla heikentynyttä, mutta ehkä jopa herkistynyttä. Tuskin enää käyttöturvallista.! Voidaan poistaa ammuskuoresta huuhtomalla lähes kiehuvan kuumalla vedellä, jos tarkoitus on ottaa kuori talteen sotamuistoksi tai myytäväksi. (Löydös kuuluisi oikeastaan valtiolle, mutta emme suosittele rikastuttamaan aseharrastajien vihollisia ecu-centinkään vertaa).

Amatol palaa rauhallisella liekillä, minkä olet jo todennutkin. Niin myös trotyyli (T.N.T.) ja pikriinihappo, joista kehittyy mustempi savu. Vanhentuneiden räjähteiden hävitys polttamalla ei ole kuitenkaan täysin turvallista. Tuoreempaa trotyylia voitiin käyttää jopa nuotiopuina, kunhan yhdessäkään harkossa ei ollut nallia.

Räjähteen jäänteet on siis viisainta haudata hiljaisuudessa.

08071999 terveisin: PeTe.

Suomi - KP:n historia

Hei, Kiitos erinomaisesta artikkelista Suomi-KP:n historiasta. Löysin artikkelista kuitenkin pienen virheen:

>   Kolmannen Vapaussotamme (ns. Jatkosota 1941 - 44) aikana saavutettiin
>   uskomattomalta kuulostava tuotantoennätys: 9007
>   (yhdeksäntuhattaseitsemän !) toimivaa asetta yhden kalenterivuoden
>   aikana. Lepopäivät poislukien oli päivittäistuotanto tasan 30 asetta
>   "muut askareet siinä sivussa".

Itseasiassa tuotanto oli paljon suurempaa. Vuosina 1941-44 tuotanto armeijalle oli keskimäärin n. 13000 asetta vuodessa, maksimituotannon ollessa 15933 vuonna 1943. [Palokangas: Sotilaskäsiaseetu Suomessa 1918-88, Osa 1 sivu 263]. Tästäkin puuttuvat Kotijoukkojen esikunnan ja sisäasiainministeriön tilaukset sekä vientiin valmistetut.

Osmo

  Kiitokset täydennystiedoista.! Tilastotiedon tuotantoennätyksestä (9007 asetta per annum) löysin TIMO HYYTISEN "ARMA FENNICAsta", joka on itsellänikin tekijänkappaleena. (Piirtelin kuvitusta sarjan pariin ensimmäiseen osaan). M. PALOKANKAAN teoksia ei ollut enää käytettävissäni suomenkielistä versiota täydennellessäni. Vuodesta 1988 olen joutunut elämään lainakirjojen tietouden varassa, ell'ei kyläkirjaston poistomyynnissä ole jotain hyödyllistä eeposta 5 mk:n lunastushintaan. Lähi-kirjastossa ei ole Palokankaan sarjaa edes lainattavaksi tai opinto-lukusalissakaan: Olisi liian hintava hankittavaksi lähiön sivukirjaston niukoilla määrärahoilla, ennenkuin joskus tulee alennusmyyntiin tai antikvariaatteihin.

Näinkin ankeissa olosuhteissa tehdään "hyvinvointi-Suomessa" tunnetuksi TODELLISEN SUOMEN (joka kuoli 19. 09. 1944) kunniakasta historiaa koko sivistyneelle, verkottuneelle maailmalle..! Alkuperäinen esitykseni (in English) perustuu monilta osin myös Palokankaan teoksiin, mutta tilastoja tuotantomääristä en sisällyttänyt juttuuni, koska ne tuskin ketään kiinnostaisivat "lännellä". Palokankaalla lienevät olleet käytettävissään yksityiskohtaisemmat tiedot kuin Hyytisellä, joten aion delegoida pikapuolin "kipinämorsettajani" korjaamaan tilastolukemat suuremmiksi; nykyisen tiedon mukaisiksi.(Itselläni ei ole Internet- eikä e-mail -liitäntää kotiin).

Koskaan julkaisemattomien muistitietojen mukaan oli WILLI DAUGSilla ainakin "kolminkertainen kirjanpito" aseiden tuotantomääristä, mutta vielä senkin ohi vietiin tuotteita ulkomaille. Kukaan ei tiedä esimerkiksi sitä, moniko HISPANO-SUITZA:n myymä Suomi-kp oli "made in Finland", koska niiden lukumäärästä ei löydy täsmällisiä tietoja. Pahat kielet laklattavat, ett'ei H-S valmistanut yhtäkään konetykkiä pienempää ampuma-asetta, vaan osti niitä alihankkijoilta ja leimasi sekä sarjanumeroi "steriileinä" hankitut aseet omiksi tuotteikseen.

KP/-31:n tuotantotilaston pienin lukumäärä ilmoitettiin ilmeisesti Kolmannen Vapaussotamme jälkeen valvontakomissiolle. "Arma Fennican" tilasto perustunee siihen. Palokangas uskalsi julkaista jo totuudenmukaisemman lukeman, joka oli löydettävissä Sota-arkistosta (Hyytisen ulottumattomista, koska mainitut asehistorioitsijat olivat/lienevät verivihollisia toisilleen. Käsite "kollegiaalisuus" on tällä tieteen alalla lähes tuntematon, etenkin jos on ajauduttu kilpailutilanteeseen. Jokainen on jokaisen vihollinen, vaikka voikin esittää "hyvän veljen" roolia, käyttääkseen hyväkseen jonkun lajitoverinsa asiantuntemusta jollakin tietämyksen alueella. Poikkeukset ovat harvinaisia).

Täsmälliset tuotantolukemat jäävät edelleenkin pelkkien arvailujen varaan, koska KP/- 31:n tuotanto ei seisahtunut Willi Daugsin maastamuuttoon, vaan se jatkui armeijan asevarikoilla ehkä 1970-luvun lopulle saakka, ja vielä aivan takavuosinakin oli varikkomyynneissä kaupan lukko-uurnien ja vaippojen aihioita kai rekkakuormittain. Uusi raja täytynee vetää suurimpien julkaistujen lukemien mukaan, eli vuotuisennätys luokkaa 16 000 asetta (vähintään, koska niitä tuotettiin v. 1943 myös vientiin, vaihdettaviksi leipäviljaan ja strategisiin materiaaleihin). Töitä lienee tehty noin 330 päivää vuodessa, eli päivittäistuotanto hipoo 50 asetta, ell'ei ylitäkin tuota määrää...

Pikaisesti, saatavilla olevasta ainoasta lähteestä, esiin kaivelemani tilaston esittämisen motiivina oli herjan luonteinen vertailu LINDELÖF -Bergmannin ja KP/-31:n tuotantonopeuksien välillä. Uudesta tiedostahan herja aina vain paranee: Ei lie mahdotonta, että Lindelöfin pajan yhdeksän vuoden kp-tuotannon määrä (60 asetta) saavutettiin Tikkakoskella YHDEN kiireisen työpäivän aikana..!! Vahinko, ettei Lindelöfin konepajan koosta, henkilöstömäärästä ja konekapasiteetista ole käytettävissäni julkaistuja tietoja. Lienee ollut jonkinmoinen nyrkkipaja, vaikka tuottikin "raskasta kalustoa", kuten ruuvipenkkejä ja alasimia, mutta kykeni myös hienomekaanisten instrumenttien valmistukseen.

Noin yleisemminkin olen joutunut toteamaan, että esimerkiksi viktoriaanisen ajan (1848 - 1901) Englannin konepajateollisuudesta on tietouden hankinta helppoa: Olosuhteet, työajat, palkat ja niiden ostovoima... Kaikki on saatavissa selville vaikeuksitta, ja vieläpä useinkin kerrottuna eloisalla, mieleenpainuvalla tavalla. Suomen metalliteollisuuden historiasta on tiedonsaanti täysin sattumanvaraista, vaikka kyseessä olisi vain 50 - 60 vuoden takainen ajanjakso. Vaikka painettuja historiikkeja onkin olemassa, ne ovat niin ÄÄRIMMÄISEN tylsää, kuivaa ja puisevaa (n.s. "asiallista") tekstiä, etteivät ne jää muistiin, eivätkä niiden nimikkeetkään palaudu mieleen enää silloin, kun joku jotakin triviaalitietoa tarvitsisi.

On erittäin hupaisaa vertailla esim. SAKO Oy:n (sekavaa) ja LAPUAN PATRUUNATEHTAAN (kuivaskaa ja "kapiaiskielistä") historiikkia esim. VIHTORI PELTOSEN toimittamaan kolmi-osaiseen "Keksintöjen Kirjaan" vuodelta 1908. Tehdashistoriikkien teksti suorastaan tympii, mutta 91 vuotta vanha eepos "imaisee" lukijan mukaansa. En edes muista, kuinka monta kertaa Peltosen kirjat on tullut luettua kannesta kanteen. Monta kuitenkin, vaikka ovat paksunpuoleisia.

Kuten mainitsin, muistutan tekstieni lay-outin laatijaa kp-historian tietojen päivitystarpeesta.

09071999 parhain terveisin: PeTe.


Patruunakummajainen

Tervehdys, sain joskus vinkin näistä "asekirjoittajien sivuista" ja silmiini osui mm. tuo "lähipatruuna"-juttu sinulta. Sain Jenkeistä kavereilta mielenkiintoisen tiedustelun Suomalaisesta patruunasta joka on ainakin osin venäläinen. Alla tietoja:
--
Caliber is 7.62x54. Here's the data.
15 round boxes, marked as follows:
AVII
A 0247
Vajalaatu
15 kpl.
7,62 kiv.patr.
llman sitelta (two dots above the "a")
Luetl: D
Hylsy: Rautainen.
Alkupera: Venalainen (two dots above the "a's")
18.8.44  (18th August '44??)
Tarkastettu:_________
--
Sanooko mitään sinulle? Lähinnä tuo kommentti "Vajalaatu" sattuu silmään, eikä se ole "Vajaaladattu" kuten ensin luulin vaan laatikossa todella lukee "Vajalaatu"??

Terv. P. K.

  Patruuna, josta jenkkikaverisi on kiinnostunut, on sotasaalista; A-tarvikenumero A 0247 = "venäläinen kk.patruuna torpeedoluodilla, ladattu rautahylsyyn." Rautahylsy = kuten teräshylsy, mutta pinnoitettu ilmeisesti lakeerauksella tai muulla pinnoitteella, kuin kuparilla tai tombakilla. Varsinainen hylsymateriaali on molemmissa tapauksissa samaa niukkaseoksista terästä; lähes puhdasta rautaa, mutta pinnoitus ratkaisi, kumpaako nimitystä käytettiin. Venäläisetkin erottelivat hylsynsä samaan tapaan, kunnes he alkoivat käyttää nimitystä "bimetallitsheskij" kuparoiduista meltoteräksisistä hylsyistä.

Patruunat lienee alkuaan purettu kk:n kangasvöistä tai laatikoista, ja pakattu uudelleen 15 patruunan rasioihin ASEVARIKKO 2:n (AVII) toimesta, kun patruunapula oli suuri elokuussa 1944. "Vajalaatu" tarkoittaa samaa kuin "vajaalaatuinen"; on vain hieman vanhan kansan tekstiä, eikä siis konekirjurin virhe. Lakitekstissä tunnettiin mm. termi "vajavaltainen" kai vielä vuonna 1944 (= henkilö, joka ei voi tehdä pätevää oikeustointa alaikäisyytensä tai mielenterveydellisen tilansa vuoksi).

Vajaalaatuisia patruunoita voitiin ampua pulttilukkoisilla kivääreillä, mutta ei automaattiaseilla kuin hätätilassa. Patruunain hylsyt tai luotien vaipat lienevät olleet paikoitellen ruostuneita, tai osumatarkkuus ei ehkä täyttänyt suomalaisten vaatimuksia, kun patruunat tarkastettiin 18. 8. 1944, mutta ampujalle vaarallisia ne eivät vielä olleet kiväärillä ammuttaessa. Hylsynpoisto saattoi olla joskus hieman takkuista.

15 patruunan rasioihin pakkaaminen jo ilmaisee, että patruunat on tarkoitettu kivääreihin. "Ilman siteitä" pakattiin alempiarvoiset patruunat. "Siteissä" eli "kammoissa" laadukkaammat patruunat, jotka kuitenkin oli tarkoitettu kiväärikäyttöön. Ilman siteitä toimitettiin käyttäjilleen myös konetuliaseiden 7.62 x 53R-patruunat, mutta yleensä tilavammissa pakkauksissa; tavallisesti kai 50 kpl:een pahvilaatikoissa.

Jos luodin kärki on väri-koodattu keltaiseksi ja sen vaippa tarttuu magneettiin, on luoti alkuperäinen. Jos se ei jää kiinni magneettiin, se on vaihdettu suomalaiseen D-luotiin, mutta jälleenlataus on joteskin epäonnistunut. On kuitenkin erittäin epätodennäköistä, että teräs- tai rautahylsyjä olisi ryhdytty kierrättämään edes noina ankeimpina pulan ja puutteen aikoina.

Summary in English:

7.62 mm MOSIN cartridges are Soviet-Russian machine gun rounds with heavy boat-tail bullets (D-pulya) and so-called "iron cases" (actually of mild steel but plated with material other than copper alloy. May be lacquered ?). Color-code of Soviet D-30 bullet is yellow(ish) point. The jacket clings on the magnet despite of it's color (which may be copper or silvery looking cupro-nickel plating on the steel). All D bullets are inert "balls", with a lead core. Cartridges are re-packed by Arms Depot N:r 2 in Finland for the use in bolt action rifles only. "Vajalaatu" means: "Not of first-rate quality". "Ilman siteitä" means: "Not in the stripper clips". Luoti: D = boat-tail bullet. Alkuperä: Venäläinen = of Russian origin. Hylsy: Rautainen = iron case.
Tarkastettu________ = Inspected in: ______18th Aug. 1944.

This date is interesting. A massive attack of Red Army was just stopped by Finns and some German Luftwaffe "STUKA"-squadrons but the war continued until September 6th. All the available cartridges were needed, including those captured during Finnish attack in the summer and fall 1941, despite of their "second rate quality"..! You have a bit of Finnish history in your possession ! Congratulations !

Joensuu, Finland 14th June 1999, terveisin / yours sincerely:
PeTe.

Suomen patentti

Terve,

Erittäin mielenkiintoinen ja hyvä juttu. Minua kiinnostaa erityisesti Suomi-konepistooli ja sille myönnetty patentti. Onko Sinulla tiedossasi
kyseisen patentin numero tai numerot, josko siihen liittyviä patentteja on useampiakin ? Jos saisin patentin numeron, voisin hankkia itselleni siitä kopion.


Terveisin

A. S.

Tiedustelemiasi patenttinumeroita ei ole valitettavasti tiedossani, koska niitä ei oltu luetteloitu "ARMA FENNICA" -kirjasarjan 2. osan hakemistoon kuin muutamia. Varsinaisen SUOMI KP/-31:n patentinhaltija oli TIKKAKOSKI Oy ja patenttien nimikkeet ovat yleensä peitekielisiä: Ainakin kymmenentuhatta eri maiden patentteja on otsikoitu nimikkeellä: "Parannuksia ampuma-aseisiin", mukaanlukien koko joukko aseiden oheisvälineitä, kuten suujarruja, liekinsammuttimia ja äänenvaimentimia...

Tikkakosken 4.7.1930 haettu patentti on otsikoitu: "Automaattinen ampuma-ase". Myöntämispäivämäärä ei ole tiedossani, mutta nimikkeen ja hakenispäiväyksen mukaankin voi tieto löytyä. Vanhimmissa patenteissa on hakijana TIKKAKOSKEN RAUTA- JA PUUTEOLLISUUS O/Y; uudemmissa O/Y TIKKAKOSKI A/B. (Uudemmat patentit koskevat enimmäkseen lippaita; No. 17740 rumpulipasta malli Koskinen ja No. 19529 ruotsalaismallista nelirivi-lipasta).

Samaisessa "ARMA FENNICA 2. SOTILASASEET"- kirjassa on sivuilla 348 - 9 faksimileita joistain patenttipiirroksista (vaipan viistottu suu, pat. No. 14322 "kuulutettu" 31.1. 1932), "vanhempi ruotsalaislipas" eli "ruumiskirstu" (patentti myönnetty 10. 3. 1943, jolloin k.o. lippaan valmistus Suomessa läheni loppuaan), ja lipas malli Koskinen (patentti myönnetty 18. 9. 1937). Konepistoolien Lahti m/-22 ja m/-26 monienkin yksityiskohtien patenttipiirroksia löytyy "ARMA FENNICA"- sarjan ensimmäisestä teoksesta, mutta ei tietoja patenttien numeroista tai niiden myöntämisen tarkoista ajankohdista.

ROBERT KENNETH WILSONin kirjasta "Textbook of AUTOMATIC PISTOLS" löytyvät monien aseiden patenttinumerot, jos British Patent on joskus haettu/myönnetty, sekä hakemuksen päivämäärä, jonka mukaan Br. Pat. rekisteröidään. Vahinko vain, ettei Suomen Pat. ja Rek.-hallituksen arkistoista löydy kiinnostavimpia (= vanhoja) ulkomaisia patentteja, kuten British Patent massalukkoiselle MAXIM-pistoolille malli 1896.

1900-luvun puolella patentoiduista "huomattavista kotimaisista keksinnöistä" löytyvät arkistotiedot varmaan, mutta ongelmana on todellakin nimikkeistön ylimalkaisuus, ja tietämyksen puute patenttien numeroinnista sekä hakemusten/ kuulutusten/ myöntämisten ajankohdista. "Parannus ampuma-aseisiin" kun kattaa kaiken mahdollisen, 6.35 mm taskuaseen tähtäinjyvän vähäisestä uudelleenmuotoilusta aina täydelliseen, sarjatulta ampuvaan, tutka-suunaattuun 75 mm konetykkiin saakka.

Pat. ja Rek. -hallituksen arkistoja pitäisi päästä tonkimaan mieskohtaisesti, mutta matka Joensuusta on pitkä ja kallis, eikä yksi viikko tai kuukausikaan riittäisi edes pintapuoliseen asekeksintöjen muistiinmerkitsemiseen. Olisin kukaties ollut arkiston kanta-asiakas 7-vuotiaasta saakka, jos..! Mutta se haikara, perhanan pösilö, tipautti (Ilmalaivojen pomminheittäjien osumatarkkuus oli huomattavasti parempi; hajonta vain 1 kilometrin suuruusluokkaa)...

Oletko kysynyt julkisen kirjastosysteemin palvelualttiutta ? Sen välityksellä olen joskus hankkinut joitain saatavina olevia patenttipiirrosten kopioita kohtuuhintaan; taisi olla 2 mk/ A-nelonen muutama vuosi sitten. Tiesin kuitenkin numerotarkasti, mitä olin vailla. (MAXIM M/-96 -pistoolin patenttiasiakirjatkin olivat haussa, mutta olisi pitänyt tilata Englannista asti. Olisivat olleet hieman hintavampia, ja olin jo kaikkien alan lehtien "mustalla listalla": Jutut siis julkaisukiellossa). Aiemmin kaipaamani (räjähdeluoteja koskevat) dokumentit viipyivät pari viikkoa. Ne olivat postitetut Norjan valtion Patenttiviraston kirjastosta. Lähempää ei ollut löytynyt.

Kirjastolaitoksen palveluhalukkuus ja -verkosto on ainakin meilläpäin suorastaan legendaarinen, ja kirjastojen kautta tulleet toimeksiannot ovat yleensä priorisoituja Pat. ja Rek. -hallituksenkin arkistossa. Näin erityisesti, jos aineistoa tarvitaan opiskelu- tai tutkimustarpeisiin.

Onnea tiedonhakuun, toivottaa Joensuussa 11061999: PeTe.

VAIN PARAS ON KYLLIN HYVÄÄ !

1. Käyttämäni luoti on LAPUA R-381, paino 8 grammaa. Ase MICRO-UZI, itselataava. Vaimennin: BR Reflex. Tämmöinen on varustus.
Kysymyksiä:
- olisiko paras Vihtavuoren ruuti N-310 ?
- sopivin/suositeltava annos ?
- muu suositeltava/parempi ruuti ?
- löytyykö sopivampaa luotityyppiä ?

2. Toinen ase .32 ACP "SCORPION". Vaimennin CZ. Käyttötarkoitus: Piisamien harvennus.
Kysymykset:
- paras luoti ?
- paras ruuti ?
- annossuositus ?

3. Onko 9 mm PARA-kaliberissa vaimentimen kera ammuttaessa kevytluotisen patruunan laukaus hiljaisempi, ruutikaasujen määrästä johtuen, kuin on raskasluotisen patruunan tuottama melu ? Nopeus esimerkiksi 300 m/s.

P.S. Miksi kaikki G.O.W:n artikkelit eivät ole suomeksi ? Kaikki kun ei osaa ruåtsia !

TL Savosta.

1. Massasulkuiseen 9 x 19 mm vaimentimelliseen pistooliin on N 310 eli N 14 alias "PaPP"-ruuti soveliasta 8-grammaisenkin luodin saatteeksi. Muuan ystäväni latasi sillä jopa rekyylitoimisen F.N. - G.P. Mod.-35:n patruunat, joilla likvidoi rottia perunavarastostaan. (Laukaus ei siksi saanut olla pahasti meluava. Aseessa kun ei ollut vaimenninta). Rekyylijousta piti lyhentää automaattilataavuuden aikaansaamiseksi, mutta latinki oli erinomaisen tarkka.
Massasulkuinen MICRO UZI ei tarvitse erityisempiä "virityksiä".

- Soveliain ruutiannos on haettava itse. Aseen ehdottoman luotettava toimivuus (= automaattilataavuus täydelläkin lippaalla) lienee tärkein kriteeri. Sitten ryhdytään etsimään osumatarkkuutta, myöskin kuulostellen laukausäänen voimakkuutta. Etenkin vaimentimellista asetta käytettäessä joudutaan usein tekemään kompromissi, koska parhaan käynnin antavat lataukset hipovat joskus "äänivallia", ja ulkoisten olosuhteiden (= ilman lämpötilan) vaihteluille on syytä jättää aina reilustikin marginaalia. (Muistaisivatpa patruunatehtaiden suuripalkkaiset insinööritkin nämä luonnontieteen perusasiat..! Mutta kun eivät, niin eivät..!).

- Latauksen kehittelyn aloitusannos 8 gramman luodilla on 0.13 gramman luokkaa ruutia N 310. Siitä edetään parin sadasosagramman "askelin", joita ei tarvitse, eikä saakaan ottaa kovin monta. 0.20 grammaa alkaa olla jo hylsyn käyttöikää lyhentävä "+P-luokan" pläjäys, vaikka luotinopeus ei vielä ole kuinkaan kohtuuton.

Mainitsemassani "rottalatingissa" oli 8-grammainen valuluoti LYMAN No. 356 402 (katkokartiokärkinen) ja 0.16 grammaa ruutia N 14. (Ruutien numerointi uudistui syyskuun 1. päivänä 1973, mutta ruuti oli hankittu jo 60-luvulla. Joissain tölkeissä se oli hiutalemaista,kuin venäläinen "SOKOL"-haulikkoruuti).

Muistat kai pienitilavuisten käsiasepatruunoiden latauskokeiluiden perussäännöt:
- Käytä AINA samanmerkkisiä ja -tyyppisiä komponentteja (= hylsyt, luodit, nallit ja ruuti).
- Ainoa sallittu muuttuja on latauksen kehittelyn alkuvaiheessa ruudin määrä.
- Jos lopputulos ei ole tyydyttävä, kokeile toisentyyppistä ruutia, alkaen kokeilut ruutilajille ominaisella aloitusannoksella, ja lopettaen ne, kun hylsyjen elinikä alkaa vaarantua, tai luodin nopeus alkaa lähestyä äänennopeutta ilmassa.
- Vaikka viimeksi ampumiesi testilaukausten tarkkuus oli tyydyttävä, eikä käyttöpaine näyttänyt rasittavan hylsyjä liikaa, niin harkitse vielä kerran, toimiiko sama latausyhdistelmä toisissa olosuhteissa, tuottamatta yllätyksiä: Pakkassäällä testattu lataus voi kehittää ylisuuria paineita helteellä. Helteellä tai sisätiloissa testattu vaimenninlataus voi olla "yli-ääninen" eli metelöivä pakkaskelillä, jolloin äänen nopeus ilmassa on alentunut.
- Vaihda tarvittaessa luotityyppiä tai -merkkiä. Käy läpi edellä mainitut testiammunnat käyttämilläsi ruutilajeilla.
- Merkitse aina muistiin käyttämiesi komponenttien merkit ja tyypit sekä ruutimäärät, osumakuvioiden koko ja luotien nopeustiedot, jos käytettävissäsi on (vaikkapa kaverilta lainattu tai metsästysseuran yhteinen) luotinopeusmittari.

Omat muistiinpanoni latauskokeiluista vuosina 1981 - 83 ovat näinä päivinä arvostettua "UUTTA tietoutta" asediggareille kautta koko sivistyneen maailman. Arkistointi voi siis hyödyttää monia yhteisen asiamme harrastajia.

- Tuontiruudeista ovat HODGDON HP-38 ja UNIVERSAL/CLAYS jotakuinkin Vihtavuoren "PaPP"-ruudin veroisia; hieman savuttomampia ja puhtaammin palavia. Ruudin N 310 etuisuus on parempi lämpötilojen vaihteluiden sietokyky: Se ei "jäädy" pakkasella yhtä herkästi kuin nitroglyserolia jopa 25 % sisältävät lämpimien maiden valmisteet.

Parhaimmuusjärjestystä en pysty nimeämään, koska lopetin varsinaiset lataustutkimuksen "kenttätyöt" tuloja tuottamattomana askarteluna jo 1980-luvun keskivaiheilla. Muutamiin projekteihin osallistuin toki vielä v. 1992, asianharrastuksen vuoksi, ja aikani kuluksi.

Raskaan 9 mm luodin taakse voitaisiin ajatella "konepistooliruuteja" N 330 tai N 340, mutta koska niiden latausmäärät ovat suurempia, on niiden tuottama kaasuvolyymikin suurempi kuin N 310:n tapauksessa, ja sen kautta myös pistoolin suupaine. Patruunapesän kautta ulos työntyvän ruutikaasun määräkin enentyy hidaspaloisempia ruuteja käytettäessä. <Lisää aiheesta vastauksessa No. 3.

- "Peräpään pamauksen" eli "sprägän" eliminointi teetti hitosti ylimääräistä päänvaivaa aikoinaan olemassa olleen VAIME Oy:n konstruktööri MITSUO TAGUCHIlle, mutta onnistui lopulta. Sprägä oli pahimmoillaan .22 LR-vakiopistooleissa, esimerkiksi BERETTA B-76 ja MARGOLIN MCM, ammuttaessa spiraali-diffuusorilla varustettujen ensimmäisen sukupolven "SUOMET"-vaimentimien kera.

- SUOMEN LUOTI Oy:n kuparilla "galvaniseeratut" puristelyijyluodit ovat ainakin kokeilemisen arvoisia.! Kuparipinnoite saadaan läpikulkukitkaltaan kuparilejeerinki-vaippaa yhdenmukaisemmaksi.

- Lyhytpiippuisessa pistoolissa ei eroa välttämättä huomaa, mutta kiväärien vaimenninpatruunaluodit jäivät pahasti keskeneräisiksi, kun toinen maailmansota päättyi ennenaikaisesti - kuten KAIKKI sodat loppuvat AINA - teknisen kehityksen kannalta katsoen. Evoluutio on vasta äskettäin käynnistynyt uudelleen, ruosteisesti kirskuen ja nytkähdellen, kuin 55 vuotta lahonneessa ladossa huoltamattomana makuutettu lokomobiili. Kaikki 1900-luvun alkupuolen viehättävät keksinnöt oli jo ehditty autuaasti unohtaa, mutta renesanssin aamu on jo sarastamassa.!

*********

2. Jos SCORPIONin CZ-vaimennin on alkuperäis-rakenteinen, lävitseen ammuttavalla kumi-päädyllä varustettu pönttö, on kokovaippaluoti oikeastaan ainoa järkevä vaihtoehto. Tietämättömänä vaimentimen konstruktiosta en siis tohdi käydä kehumaan valuluotia LEE 311-93-1R, jolla olen itse ladannut todellisia tarkkuuspatruunoita, kaliberia 7.65 x 17 mm Browning, eli .32 A.C.P.
- Muutaman grammankymmenyksen verran muita parempi (= raskaampi) on SIERRA BULLETSin 5-grammainen kokovaippaluoti, jonka vaippakin on laatuisaa "Gilding-Metallia", eikä sinkkipitoisempaa Ms 90:iä. Odotettavissa olisi siis varsin yhdenmukainen lähtönopeus. Luodit voivat kuitenkin olla melko hintavia USD:n ($) korkean kurssin takia, jos niitä on ylimalkaan enää tuotannossa/saatavina Suomessa.

- NAMMO-LAPUA Oy lopetti 7.65 mm 4.8-grammaisen FMJ:n tuotannon, vaikka kysyntää oli juuri saatu aikaan, (tai ehkä juuri kysynnän enentymisen takia: Luodilla oli "haluttuja erityisominaisuuksia"..!) SAKO Oy pakkasi "pillit pussiin" tämän luotityypin suhteen jo ajat sitten. Viimeksi myydyt 7.65 mm Browning-patruunansakin SAKO latautti FIOCCHIlla Italiassa. Suosipa tässä suomalaista, kun ei ole mitään suosittavaa/ suositeltavaa.. Paitsi täytteiden puolella..:

- Ruuti N 310 on soveliasta tähänkin patruunaan, kuten yleensä vaimenninlatauksiin .25 A.C.P:sta aina .50 Browning Machine Gun:iin saakka. En tiedä, onko jo kokeiltu 20 x 138 mm Solothurn Longeissa eli "Lahden Norsupyssyn" (20 pst.kiv. L-39) patruunoissa U.S.A:ssa. (Latausvinkkejä on jo tiedusteltu niihinkin. Tätä EI SAA kertoa Vihtavuoren henkilökunnalle -- ainakaan myynti-kolportööreille..!)

- Annostelukokeilut aloitetaan .32 A.C.P:iin 0.10 grammasta. Suurin sallittu annos on 0.12 - 0.14 grammaa, luodin painosta riippuen. (Tämä koskee tehdastekoisia vaippaluoteja, paino 4.7 - 5.0 grammaa). - Luotinopeus voi lähennellä äänennopeutta kovimmilla latauksilla.!

Oma tarkkuuspatruunani (5.95 grammaa painavalla valuluodilla) oli panostettu 0.08 grammalla HODGDON "CLAYS"-ruutia. Ettäkö mahdoton ammuspaino ? Raskaimmat F.N. M/1900:lla ampumani valuluodit ovat olleet tosipainoltaan 7.68-grammaisia tylppäkärkisiä LYMAN-luoteja No. 311 316. Nimellispaino 115 grainia/ 7.45 grammaa, mutta valoin luodit puhtaammasta, raskaammasta, kaapelinkuorilyijystä.

H.C.ANDERSEN-luokan tarinaksi luultiin testiraporttiani Lymanin tehtaallakin, kunnes lähetin sinne tusinan verran erikoismuotoiltuja valutuotteitani kokeiltaviksi painetesti-piipulla, ynnä pikku pussin ruutia N 320, joka oli lempi-propellanttini 1980-luvun alkuvuosina.

- Tasalatvainen Lyman 311 316 on tietenkin muodoltaan sopimaton useimpiin 7.65 mm taskuaseisiin, mutta FN M/1900 syötti sillä tulpitetut patruunat lippaastakin - koskaan nikottelematta.

- Ohjelataukseni, yksi grain N 320:tä, oli ollut paineeltaan jopa liiankin "kesy", mutta luodit loppuivat jo "Suggested Starting Loadeja" kokeiltaessa.

*********

3. Tähän kysymykseen sait jo aiemmin osittaisen vastauksen, mutta kerrataan vielä: Raskas luoti vaatii suuremman ruutiannoksen taakseen, kiihtyäkseen samaan lähtönopeuteen kuin kevyempi (yleensä 7.5 grammaa painava) 9 x 19 mm luoti, tai vaihtoehtoisesti energisemmän ruudin, jonka palonopeus on kuitenkin verkkaisampi kuin parhaiden kevytlatausruutien, koska patruunan käyttöpaineen tulee olla normien mukainen.

- Esimerkiksi 9 x 19 mm erityisten konepistoolilatausten huippupaine ei ylitä pistoolinpatruunalle sallittua käyttöpainetta, mutta korkean paineen vaihe kestää kauemmin: Rekyylitoimisen pistoolin jäykkä yhteys ehtii katketa ennen piipunsisäisen paineen alenemista turvalliselle tasolle. Vapautuneet liikkuvat osat singahtavat taakse ylinopeudella. Ase voi rikkoutua.

- PARABELLUM-pistoolista murtuu luisti. LAHTI-pistoolista myös, heikoimmasta kohdastaan, kiihdytinvivun akselin alta .
- UKKO-MAUSERin lukko perääntyy jäännöspaineen taakse lyömänä niin rajusti, että sen pidätinsalvasta (luistin oikealla sivulla) murtuu vähintäänkin iskurinpiikin ympäri kiertävä lenkki.
- Lukon etupääkin voi haljeta - mitä tosin tapahtui harvoin.

Tällaiset "Akilleen kantapäät" tehtiin aseisiin tuottamuksellisesti.
Alkamassa olevan murtuman merkit varoittivat aseen käyttäjää siitä, että pistoolille on tarjoiltu liian voimallista "väkirehua", tai liian monta annosta arkiruokaa, ja että aseen elinkaari alkaa olla laskevassa vaiheessa.
- Ampujan terveyden vaaransi vain Parabellumin luistin molempien haarojen samanaikainen katkeaminen ilman edelläkäyvää varoitusta, mutta ase olikin suunniteltu kauan ennen kp-patruunoiden omaksumista käyttöön. (Saksassa vasta 2. maailmansodan aikana, jolloin P-08:sta oltiin jo luopumassa. WALTHER P-38 on "kaikkiruokainen").

- Nimimerkki TL:n massasulkuiset aseet ovat suunniteltuja varsin turvallisiksi. MICRO-UZI on esimerkiksi variaatio konepistoolista, ja siten kp-patruunoitakin kestävä. Ylisuuren latauksen ampuminen aiheuttaa siis vain meluhaittaa, normaalia korkeamman suupaineen muodossa sekä piipun peräpäänkin kautta poistuvan ruutikaasun "sprägätessä" ulos.

("SPRÄGÄ" = flatus; "pieru". Pääkaupunki-seudun arkaaista slangia. Lähinnä kai onomatopoeettista alkuperää ? Latojan huomautus).

- Haittavaikutukset ovat ehkäistävissä patruunoiden ruutimäärää vähentämällä. Sitenhän vähenee myöskin työnsä jo tehneen ruutikaasun tilavuus, verrattuna normaalikokoisen latauksen kaasuvolyymiin.

- Liikkuvat osat taakse lyövä ruutikaasun hetkellinen paisunta saadaan aikaan korkealla palamislämmöllä (nitroglyseroli-ruudit) tai kaasun tilapäisellä keventämisellä (Mendelejevin periaatteen mukaan) eli polttamalla ruuti aluksi kuin pilkkeet häkäpöntössä, kevyeksi häkäkaasuksi, joka vaatii enemmän tilaa kuin "sakea" hiilidioksidi, ja sitten "jälkipoltolla" tiiviimmäksi hiilidioksidiksi.
- Tähän jälkipolttoon tarvittava happikaasu irroitetaan ruutiin sekoitetusta kali-salpietarista (= kaliumnitraatista) tai muusta hapettavasta kivennäissuolasta (= usein bariumnitraatista).
Epäorgaanisten hapettimien käyttö oli tunnettu jo kaikkein vanhimpia "puolisavuttomia nitro-ruuteja" kehiteltäessä. Siis lähes 140 vuotta sitten. Niiden luokkaan lukeutuvat kaikki Vihtavuoren N 300-sarjan huokoisruudit ja kivääriruuti N 110.

********

P.S. "GUNWRITERS ON THE WEB"-sivuja ideoitaessa oli alkuperäinen ajatus juttujen tuottaminen yleismaailmalliseen jakeluun. Suomesta löytyy tietoa ja taitoa, jota arvostetaan maailmalla, mutta "NEMO PROPHETA IN PATRIA": Itäisen Maan Tietäjä = kylähullu kotimaassaan.

- Suomenkieltä ei maailmalla kovinkaan moni ymmärrä, joten sivut oli tarkoitus julkaista pelkästään "kielisinä". Havaittiin kuitenkin, että muutamiin suomalaisiinkin kotitalouksiin ja konttooreihin on jo olemassa Internet-liitäntä (jota jostain käsittämättömästä syystä ei EHDITTY kieltämään lailla, asetuksella, tai Uudenmaan Läänin Poliisiylijohdon kieltokirjeellä Suomen kaikille poliisipiireille).

- Kirjaimellisesti YLEISÖN PYYNNÖSTÄ syntyi siis vielä toinenkin "GUNWRITERS" -sivu, tai oikeammin sanoen: Itsenäinen suomenkielinen Internet-lehti.

- Saatiinpa aikaan lopultakin laatu-kilpailua aseharrastajien joukkoviestinten välille. Alan lehtien välisestä kilpailustahan ei voida puhua, lausumatta peräkaneetiksi Horatiuksen repliikkiä: "RISUM TENEATIS, AMICI ?" (= "Voisittenko hiukan hillitä naurunne hirnuntaa, rakkaat ystävät ?").

*******

- Että ruåtsiako on ollut G.O.W:n teksti koko ajan ?! Hyllyssämme ovat kai taas kerran nuo pahasti pehkuuntuneet ja kannettomat sanakirjat menneet joteskin sekaisin..?! Voi san-om-a-pitsi.!
- LATINAKSIHAN oli tarkoitus.! No, onneksi ei juttujamme kai kukaan lue..? tai ainakaan ymmärrä. Paitsi kuvat tietenkin. Ja numerot. Ja mittayksiköt. Muusta ei ole niin väliäkään !

23051999 PeTe.

*******

VALURIN PULMIA

1. Onko yleensä mahdollista saada valetuksi yli 99 % puhtaasta lyijystä metallimuottiin valamalla pinnaltaan siistin näköisiä luoteja ? Aina näyttää siltä, kuin muotti olisi ollut liian kylmä, vaikka sen esilämmittäisi niin, että "valupyrstön" hyytymistä saa odotella viiden - seitsemänkin sekunnin ajan. Seosmetalliset luodit tulevat hyvännäköisiä; joskus hieman sentään hieman "huurteisia" pinnaltaan, mutta kun muotti saa jäähtyä vähän viileämmäksi, alkaa se taas tuottaa pinnaltaan virheettömiä luoteja.

2. P.T. Kekkonen kehuu alinomaan LEE-alumiinimuotilla valamiaan luoteja 311-93-1R "kaliberiluokkansa monipuolisimmiksi ammuksiksi". Itse en ole saanut alumiinimuotilla aikaan täysin tyydyttäviä luoteja oikein mistään lyijyseoksesta. Onko olemassa jotain konstia, jota pitäisi käyttää, että luotien pinnan laatu paranisi, ja muotin puoliskot kävisivät aina kohdalleen ?

Nimim. "A corn-fed Indiana Boy".

1. Tavoittelet metallurgista mahdottomuutta ! Puhdaslyijyllä on pirullisen suuri pintajännitys, melkein kuin arseenilla seostetulla veteen valettavien "droppien" eli lintuhaulien kovalyijyllä, jota ei tarvita paljoakaan luotilyijyseoksen täydennykseksi, kun koko satsi on pilalla peruuttamattomasti: Ainakin kevyistä luodeista tulee jopa onttoja, tai muotovirheellisiä ja siksi pahoinkin epätarkkoja.

Taas kerran puhuu katkerien kokemusten "syvä rintaääni ! "
- Puhdas lyijy tuottaa lähinnä pintavirheitä, jotka eivät läheskään aina vaikuta turmiollisesti luotien osumatarkkuuteen, vaikka "silmä sairastaakin" niiden roso-pintoja katsellessaan.

- Teoriassa olisi mahdollista tipauttaa valumuottiin jotain kemiallista "juoksutetta" juuri ennen lyijyn sisäänkaatoa, mutta nämä kemikaalit kenties turmelevat muotin kokillit (leuat), ja ne voivat aiheuttaa juotos-prosessin, jonka seuraamuksena muottia on miltei mahdotonta saada avatuksi ilman raakoja voimakeinoja.

- Tosi-wanhoista muskettisoturien luodinvaluohjeista löytyy sentään yksi valutekninen vippaskonsti: "Kuulat walettakoot aina kahden huowin pari-waljakkona. Heistä toinen hallitzee kuula-formua sekä walin-kauhaa, jolla ammentaa sulaa lyjyä padasta. Toisella pitää oleman palainen talia ja weitzi eli hukari, jolla hän wuolee wähän lastusen talia, saattaen sen formun kawerniin. Kohta, kuin tali on laannut kawernissa sauhuamasta, kaataan kawerni täyteensä sulaa lyjyä, ja täyteyden ylitzeki..."

- (Luotimuotin onteloon tipautetaan siis pieni lastu esim. naudanrasvaa. Kun se on palanut loppuun, täytetään muottiontelo juoksevalla lyijyllä, huomioiden lyijyn kutistuvuus, eli täyttäen muotti reilulla ylimäärällä lyijyä. Latojan nykykielinen suomennos).

- Hyvinkin vähäiset lisäykset tinaa luotilyijyn seassa parantavat ammusten ulkonäköä ja edesauttavat muottiontelon täyttymistä, joka on osumatarkkuuden kannalta välttämätöntä, ellei luoteja muovata kylmäpuristamalla muototarkoiksi ja sisältäkin huokosettomiksi, valaen vain lieriömäiset puristeluotien aihiot.

- Vähäiset epämuotoisuudet luotien kärkipäissä eivät juurikaan huononna osumatarkkuutta, mutta pienimmätkin epäsymmetriat taikka "sisäiset aineviat" ammusten peräpäissä enentävät osumien hajontaa.

- Sisäiset viat voidaan etsiä ja löytää punnitsemalla luodit. Ne, jotka köykäisiksi havaitaan, "kaseerataan" uudelleensulatukseen tai toisarvoisiin käyttötarkoituksiin; vaikkapa "ampukolvaukseen", johon käytettäviltä luodeilta ei vaadita osumatarkkuutta.

- Tinaa tarvitaan puhdaslyijyn sekaan vain pieni pitoisuus, koska luotien kovuutta ei monissa tapauksissa haluta juurikaan lisätä, vaan vain alentaa metalliseoksen pintajännitystä, ja täten edistää valumuotin ontelon täyttyvyyttä, parantaa luotien ulkonäköä ja vähentää niiden taipumusta jäädä huokoisiksi tai jopa ontoiksi.

- Wanhoissa luotivalurin ohjeissa mainitaan seossuhteella 50 : 1 saatavan jo aikaan "siewiä ja wirheettömiä luoteja", eikä kallista tinaa lisätty metalliseokseen enempää kuin painosuhteessa 16 : 1, koska "luotein kowuutta ei pelkällä tinan lisäyksellä taideta enään tästänsä enentää". Painoprosentteina on tinapitoisuus 2 % , kun halutaan siistinnäköisiä, eikä sanottavammin "karkaistuja" luoteja, ja hieman runsaat 6 %, milloin tarvitaan kovalyijyisiä ammuksia, joiden ainoa lisäaine on tina.

- Kelvolliseen luotiseokseen punnitaan siis jokaista lyijykiloa kohti hieman runsaat 20 grammaa "narskuvaa" (= puhdasta), tankoina myytävää tinaa, tai reilut 40 grammaa tavanomaisinta juotostinaa, eli seosta, jossa on puolet ja puolet tinaa ja lyijyä. Myydään tankoina, tai lankana, jonka sisällä on juoksute-ainetta; mieluusti hartsia. (Mautonta. Haisee kuumennettuna palavalle pihkalle). Salmiakki- tai sinkkikloridi-juoksutteellinen lanka voi ruostuttaa sulatuspadan reunat piankin puhki.

********

2. LEE-valupihtien alumiinikokillit eli "leuat" on ennen käyttöön ottoa ja valutyön aikanakin huollettava käyttökuntoisiksi. Muotin käyttöohjeet lienevät jääneet lukematta tai ymmärtämättä kysyjältä..

- Sehän on yleinen synti, kun taas häpeä on se, ettei ohjeistoa löydy helppotajuiselle suomenkielelle käännettyinä valupihtien myyntipakkauksesta.

- (Helppotajuisen tekstin laatijoitakaan ei tosin ole Suomessa monia, eikä näiden poikkeus-yksilöiden palveluksia yleensä juurikaan osata peräänkysyä. Kallishintaisten käännöstoimistojen teknisen erikoissanaston tuntemus on varsin vajavaista. Kaikkia hyödyllisiä kikkas-konsteja ei lisäksi neuvota edes välinevalmistajien alkuperäisissä ohjeissa).

- Nimimerkki "Indiana Boy:n" tämä kysymys on yleiskiinnostava, joten vastauksen laadintaan on varattuna koko vuoden 1999 helluntaipäivä. Tulossa on tietopaketti.!

KUSTANNUSKYSYMYSTEN POHDINTAA

- LEE-pihtien hankintahinta on huokea, eikä halvalla saa luxus-laatua, mutta ainakaan Suomessa ei luodinvaluvälineitä yleensä hankita luotien kaupallisen massatuotannon aikomuksessa. Porukka-hankinnatkin ovat harvinaistumassa, koska tiettyjen suurkuluttajien suosimien kaliberien ja luotimallien saatavuus, käyttövalmiiksi asti valettuina, "vanhennettuina", kalibroituina ja vahattuina, on viime vuosien vieriessa runsastunut ilahduttavasti. On alkanut myöskin galvaanisesti kuparilla silattujen puristelyijy-luotien tarjonta.

- Tuotantovälineistöä hankkiessaan ovat lyijylejeerinki-luotien tuottajat ounastelleet asiakaskuntansa enemmistön löytyvän "uusien" ampumalajien harrastajien sankkenevasta joukosta pistooliradoilta, tai siluetti- tahi Practical-ampumaradoilta. Tuotantokaluston muuttaminen jälkikäteen esimerkiksi 7.62 mm kaliberiluokan luotien tuotantoon on osoittautunut yllättävän "kinkkiseksi" prosessiksi, kun laitteistoa hankittaessa on laskelmoitu pienimmän valmisteiden kaliberin olevan 9 millimetriä.

- Välineistön muutosprosessi toisi myötään investointitarpeita, olkoonpa tuotantotapa muottiinvalaminen kalibrointeineen ja vahauksineen, tai kylmäpuristus lanka-aihiosta ja kuparipinnoitus. - Jo pelkästään 7.62 mm:n kokoluokan luotien aihio-langan pitäisi olla läpimitaltaan poikkeuksellinen. Erikoisvalmiste maksaa tietenkin erikoishinnan, työkalu- ja laitekustannusten lisäykseksi.

- Kun periaatteena pidetään, että kevyehkö ( 6 - 6.5 grammaa painava) "kolmen linjan monitoimiluoti" ei saa olla erityisen hintava, jäisi sellaisten valmistus väistämättömästi pers-nettoa tuottavaksi touhuksi: "ARS GRATIA ARTIS". Laitekustannukset eivät kuoleutuisi milloinkaan.

-(Latinalaisten sanomus, joka on erään elokuvayhtiön tunnuslausekin, kääntyy suomeksi muotoon: "taidetta taiteen vuoksi". Leffa-firmalle olisi kenties totuudenmukaisempi iskulause:"ARS GRATIA SESTERTIIS", ollen sestertius muinaisroomalainen rahayksikkö. Latojan huomautus).

MITÄ HYÖTYÄ LYIJYLUODISTA ?

- Kivääreille eli luodikoille ovat lyijyseosluodit harvemmin tavallisinta arkiruokaa, koska vaippaluoteja on viljalti saatavina, ja "kolmen linjan" kaliberiluokassa vieläpä sopuhintaan, johtuen aseiden yleisyydestä - eli luotien suurista tuotantomääristä.

- Joihinkin erikoistarkoituksiin ovat vaippaluotia pehmoisemmat ja niitä huomattavasti "liukkaammat" lyijyseosluodit hyödyllisiä.

- Ne voidaan ampua pienin ruutimäärin, alhaisilla lähtönopeuksilla, jotka eivät kuitenkaan vaihtele sanottavammin. Vähä-äänisen alisoonisen latauksen kehittely vaippaluodilla saattaa vaatia erityisiä kommervenkkejä. Saman painoluokan valuluodilla se onnistuu usein ensi yrityksellä, tuottaen jopa tarkkakäyntisen patruunan.

- Samoilla ruutimäärillä jäisi vastaavanlaisista vaippaluodeista ehkä joka toinen "nalikkaan" aseen piippuun. Alilataus-detonaation vaara väijyy uhkarohkeaa kokeilijaa. Tapauksia tunnetaan parikin.

- Toinen itse-aiheutetun (lähes sokeutumiseen johtaneen) "jysäyksen" uhri on nyttemmin vaikutusvaltainen "gunwriter" alan lehdistössä, ja ollut (sinänsä ymmärrettävästi) kevytlatausharrasteiden vastustajien eturivin "lippujunkkari". Asenteellisuus on nykyisin lientymässä...

- Vaisun laukausäänen, luodin lyhyehkön vaarallisen kantaman, vähäisen läpäisykyvyn sekä pienemmän kimmokeriskin merkitystä lienee jo aiemmin tehty tykö ampumaharrastuksen mahdollisuuksia parantavina etuisuuksina, joten jääkööt tällä kertaa pelkän maininnan varaan.

- Jokamiehen menetelmä lyijyseosluotien saamiseksi esimerkiksi "kolmenlinjan pyssyihin" (7.65 mm Browning-taskuaseesta hamaan .300 Weatherby Magnumiin) on toistaiseksi muottiin valaminen, ellei hänelle riitä "kissan aivastus" tai "paviljonkipatruuna" lyijyisellä 7.65 mm tai 8.0 mm palloluodilla, joita saa tehdasvalmisteinakin.

- Ja koska "jokamiehen" vuosittain ampumien valuluotien määrä ei yleensä ole edes tuhatta kappaletta, ei tuotantovälineistönkään tarvitse olla hinnan kiroissa. Asianmukaisesti käyttöön valmisteltu ja itse valutyön kestäessä huollettu "kuula-formu" tuottaa täysin kelvollisia harjoitusammuksia vuosien tai vuosikymmenienkin ajan.

POIMINTOJA LEE-MUOTTIEN KÄYTTÖOHJEISTA

- Jos oletkin kokenut luotivaluri, unohda kaikki vaivat, joita olet kokenut käyttäessäsi antiikkisia valurauta-leukaisia luotiformuja.

Enää Sinun ei tarvitse valaa 50 - 100 luotia, ennenkuin muotti alkaa tuottaa käyttökelpoisia ammuksia. Usein on ensimmäinenkin valamasi luoti sellainen, kunhan noudatat seuraavia yksinkertaisia neuvoja:

- Pese varastorasva tai -öljy kokillien (= "Mold Blocks" = alumiinisten "leukojen") sisältä bensiinillä, valopetroolilla, tai pyykkipulverin tahi astianpesuaineen kuumalla vesiliuoksella.

(Latojan huomautus "pöytäkirjan ulkopuolelta": Jotkin tiskausaineet, joita käytetään astianpesukoneissa, sisältävät alumiinia syövyttävää LIPEÄÄ.! Vältä niiden käyttöä alumiini-kokillien puhdistukseen ! "FAIRY"-tyyppiset astianpesuaineet ovat turvallisia, laimennettuina kuumalla vedellä sellaiseen väkevyyteen, jolla rasvainenkin lautanen saadaan "vinkuvan puhtaaksi."

- Valopetrooli eli lamppuöljy on ehkä ihanteellista tähänkin tarkoitukseen. Jokaisen asediggarin talouteen PITÄISI kuulua sitä kymmenen litran kanisterillinen, vaikka sähkötkin olisi jossain vaiheessa jo asennettu taloon kulutus-juhlan huumassa.
- Bensiini on hyvä rasvanliuotin, mutta perin tulenarkaa ainetta.

- LEEn alkuperäis-ohjeiden "White Gas" tarkoittanee puhdistettua "apteekin bensiiniä", eli täysin lisäaineetonta tuhopolttajien lemmikki-lientä, jonka nimikkeen voisi käännöstoimisto tosin tulkita vaikkapa "nestekaasuksi".

- Ennen muotin käyttöä on suoritettava sen (jokaisen) ontelon nokeaminen eli "savustaminen". (Alkuperäisissä LEE:n ohjeissa suositellaan tulitikun liekin nokeavaa osaa; vanhemmissa valurin ohjeissa vahakynttilän tai karbidilyhdyn liekin tyvipäätä).
- Suomessa oli nokeamisliekki lähtöisin koivun tuohesta tai tervas-kannon palavasta lastusta. Meillähän konsti on "ylimuistoinen": Jenkkilän asutus oli vasta aluillaan, kun luoteja jo valettiin Suomessa, noettuihin kuulaformuihin, normaalina arki-askareena.

- Kalsiumkarbidia, jolla syntyisi "kuivin" ja muutenkin parhain noki, ei ole yleisesti saatavana, mutta jos kaasuhitsaus-laitteisto on käytettävissä, saadaan siitä hyvin hiilettävä asetyleeniliekki. Happiventtiili on pidettävä luonnollisesti täysin suljettuna kokilleja liekitettäessä. Vedellä kostutetun karbidin muodostama haiseva ja palava kaasu on juuri mainittua asetyleeniä.

- LEE -luotimuottien häiriöttömän toimivuuden edellytys on kokillien V-muotoisten paikoitus-urien/ niihin asettuvien V-harjanteiden, sekä niihin nähden poikittaisten teräksisten paikoitustappien ja niiden vastapäisten puolipyöreiden uurteiden säännöllinen VOITELU.!

- Vuosikymmenienkin ajan automobiilin ajokortin hallussaan pitäneet luodinvalurit ovat joskus kyselleet, että: "Mikä $#@kele siinä tongissa tökkii, kun sen leuat eivät käy aina kohdalleen? Luoditkin ovat joskus soikeita, ja niiden kannat aivan vinot.!"

- Jotkut äksyimmät urputtajat ovat saaneet neuvon: "Laske pois rakkaasta Bemaristasi öljyt moottorista sekä vaihdelaatikosta ja koeta - ihan noin niinkuin lystixes - kauanko kulkee kuiviltaan..!"

- LEE -luotimuotti on varusesine, jota ei pidä lainata hyvällekään kaverille, antamatta pikkutarkkoja käyttöohjeita, ja ukaasia, että jos luotitongit ovat palautettaessa joteskin turmeltuneet, niin itse Rumahenki saa niiden pilaajan iankaikkiseksi vieraakseen omaan viihtyisään valtakuntaansa kolmenlinjan herne-seulaa muistuttavana.

- Kovinkaan rasittava tehtävä ei luotipihtien kunnossapito ole. V:n (siis kirjaimen: V) muotoisten paikoitusharjanteiden pinnoille vain sipaistaan ohuelti luotien voiteluun käytettävää vahaa tai rasvaa (esimerkiksi RAISIOn "Kulta-munkkia").
- LEE LIQUID ALOX muodostaa poikkeuksen sääntöön. Sillä on paha taipumus "kuorettua" eli kertyä kokillien väliin, jolloin luodeista tulee soikeita ja ylimittaisia.
- Ohut voiteluainekerros sipaistaan myös poikittaisen liereän teräksisen paikoitus-sokan pinnalle. (Tai sokkien: Kaksikoloisessa muotissa niitä on jo paritellen).
- Ainakin juuri käyttöön otettavasta muotista rasvataan ohuelti myös "valupyrstön" (sprue) katkaisuleikkurin (sprue plate) ja kokillien välinen sauma.
- Notkeampaa (mutta "pikeytymätöntä") voiteluöljyä voi tipauttaa katkaisulevyn ja sen akseliruuvin prikkojen väliin, sekä puuvartisten pihtipuoliskoiden väliseen saumaan ja pihtien akselina toimivan kuusiopultin mutterin alle.
- Muottipihdit ovat nyt voitelun osalta käyttövalmiit.

- Ennen valutyöhön ryhtymistä suoritetaan kokillien esilämmitys, kastamalla niiden ulommat alasärmät padassa lilluvaan sulaan lyijyseokseen 10 - 20 sekunnin ajaksi. Muotin tulee olla suljettuna ja katkaisulevyn ääriasennossaan oikealla ("kiinni"-asennossa), että sekin lämpenee kokilleihin kiinteästi nojatessaan.
Esilämmitysajan pituus riippuu alumiinikokillien koosta. Kuuden luodin "jengimuotin" lämmitys saattaa vaatia runsaan minuutinkin ajan.

(Minié-muottien ja haulikon täyteisluotimuottien käyttö sekä niiden esilämmittely vaatii lisäksi omat kikkas-konstinsa, joiden opetukseen ei yksi suvinen sunnuntai-päivä riitä alkuunkaan. Erikoisammuksien valumuottien ostajilta voitaisiin hyvällä syyllä vaatia ainakin välttävä aseteknisen englanninkielen taito, koska perehtymättömyys "kielisiin" käyttöohjeisiin on tuottanut tuhansia "valu-susia", kymmenittäin turmeltuneita muotteja ja luvuttoman määrän iankaikkiseen kadotukseen tuomittuja sieluja, ylenpalttisen kiroilemisen syntiin syyllistymisen takia, jo yksinomaan Suomessa).

- Kokillien lämpötila on riittävä, kun metallisulaa ei enää ole jähmettyneenä lyijypataan kastettujen muottileukojen ulkopintaan, kun ne nostetaan esiin padasta.
Muutama ensimmäisten valujen tuottama luoti voi olla pinnaltaan "kurttuinen" ja teräviksi tarkoitetuista kohdistaan pyöristynyt muotin ontelon vajavaisen täyttymisen [= kokillien ja/tai sulatetun metallin "alilämpöisyyden"] takia.
- Jatka valamista tasaisella työskentelynopeudella, kunnes luodeista alkaa tulla virheettömiä, kokillien saavutettua sopivan "staattisen käyttölämpötilan". (Tällöin kokillit kuumenevat sisäänsä kaadetun metallin lämmöstä samalla tahdilla kuin lämpöä säteilee pois niiden ulkopinnoilta).
- Pyri ylläpitämään tasainen työnopeus. Älä työskentele stahanovilaiseen iskuritempoon, paitsi muotin alkulämmitysvaiheessa. Laatu on tärkeämpää kuin tuotantovauhti.
- Jos luodit ovat edelleen ryppyisen näköisiä ja teräviksi tarkoitetut särmät ovat yhä pyöristyneitä (useimmiten vieläpä epäsymmetrisesti) korota metallisulan lämpötilaa. Lisää puita padan alle tai pykäliä sähköpadan termostaatin säätönappulaan.
- Joskus ei auta tämäkään keino - kuten kävi puhdaslyijyn tapauksessa. Metalliseoksen pintajännitys on yksinkertaisesti liiallinen: Metallisula ei juokse! Jos sen sekaan on sulanut arseenipitoista haulilyijyä tai sinkkiä, saattaa tilanne olla toivoton. Hätäkeinona voi kokeilla tinan lisäämistä metallisulaan.

Sitten seuraa reipas hämmentäminen, metallin rutiiniluontoinen pelkistäminen ja pintaan nousseen kuonan kauhominen pois metallisulan päältä.

- Valutyön aikanakin hämmennellään metallisulaa, kuten vellipataa konsanaan. Metalliseoksen eri ainesosilla (lyijyllä, tinalla ja melko yleisesti luotilejeerinkeihin kuuluvalla antimonilla) on erilaiset ominaispainot. Tapahtuu "luomumaito-ilmiö": Kevyimmät seosaineet pyrkivät nousemaan metallisulan pinnalle kuin kerma "oikean" lehmänmaidon pintaan, ja raskain lyijy vajoamaan "na podslojo", lyijypadan pohjakerroksiin. Hämmentämällä voidaan sula metalli "homogenoida" kuten meijerimaito nykyään.

- Aloittelevammille luotivalureille voi käsite "pelkistäminen" olla uusi ja outo, kuin myöskin prosessin menettelytapa. Sana tarkoittaa sulan metallin pintaan nousevan, joskus hyvinkin paksun kuonakuoren ohentamista. Monikin tottumaton valaja on kummastellut, että: "Minne se painava lyijy hävisi ? Olihan sisäampumaradalta kerättyjä ilmapyssyn ja pienoiskiväärin luotien jäänteitä vilttihatullinen. Painoivatkin kuin vapaamuurarin syntitaakka..!
- Kun sulatin ne, niin padan pohjalta löytyi pari ruokalusikallista lyijyä ja sen pinnalta kymmensenttinen kerros jotakin epämääräistä jauhoa, jonka heitin tunkioon..!"

- Tarina on varsin tavallinen. Ruskeasävyinen "jauho", joksi luotien jäänteet paljolti muuttuvat sulatettaessa, on hapettunutta lyijyä eli hienolta nimeltään lyijyoksidia. Kun siitä poistetaan metalliin sitoutunut happi, saadaan talteen pelkkä - siis pelkistetty - lyijy ja sen metalliset seosaineet, joista tavanomaisinta on antimoni.
Hintavampaa tinaa ei puristemuovattavissa lyijyseoksissa yleensä ole lainkaan, koska sitä ei tarvita. Siksi sitä joudutaan lisäämään pieni määrä valettaviin luotiseoksiin, aiemmin mainitusta syystä, eli vähentämään seoksen pintajännitystä ja siten parantamaan sen valettavuutta. Antimonin ja lyijyn seoksestahan voidaan valaa lähinnä vain pallomaisia, kooltaan suurehkoja kartessi-kuulia, tai liereää tankoa, josta voidaan pätkiä luotiaihioita muotoiltaviksi kylmäpuristuksella.

- Jokamiehen pelkistysmenetelmä on jonkin kiinteän hiilivety-palan sekoittaminen sulaan metalliseokseen. Neljännes sokeripalasta tai herneen kokoinen nokare kynttilävahaa (steariinia, paraffiinia tai mehiläisvahaa) voi pelkistää jopa 4 - 5 kilon satsin lyijyä.

- Ilmapyssynluotien jäänteistä sulatettavan lyijyn pelkistykseen tarvitaan tietenkin runsaammin pelkistysainetta. Grillihiilikin käy.

- Menetelmä tunnettiin jo "anno dazumal", jolloin lyijypata porisi vielä hiilivalkealla lämmitettynä: Valinkauhalla koukattiin pannun alta muutamia hehkuvia hiilinokareita uimaan lyijysulan pinnalle. Voilá: lyijykuona alkoi nopeasti ohentua, kun hiilistä huokuva häkä riisti lyijyyn sitoutuneen happikaasun.

- Eräässä 1500-luvulta periytyvässä haulien valu-ohjeessa neuvotaan latomaan hehkuvia hiiliä reikäpohjaisen sulatuskauhan päälle, ja lietsomaan palkeilla, kunnes kauhassa oleva lyijy sulaa ja tippuu sen pohjareikien lävitse alla odottavaan jäähdytysneste-saaviin.

- Hehkuvia puuhiiliäkin voi siis käyttää lyijyseoksen pelkistykseen.Kiinteät hiilivedyt (sokeri, kynttilän tali) savuavat ja käryävät, mutta haittaa voidaan vähentää sytyttämällä pelkistin-aineesta nouseva sauhu palamaan heti, kun sitä alkaa kehittyä.

- Vähäinen kerros kuonaa jää useimmiten lyijysulan pinnalle. Äskettäin käyttöön omaksutun valumetalli-erän olisi suositeltavaa antaa "uinua peiton alla" parinkin tunnin ajan sekoittelematta ja pintakuonaa poistamatta, jos metalli on joidenkin vakioimattomien aineksien seosta.

- Kevyimmät, valettavuuden kannalta haitallisimmat ainekset, kuten arseeni, sinkki, alumiini, kadmium ja akkulyijyssä käytetty kalsium, nousevat hissuksiin metallisulan pintaan kuonan alle. Kun kuona kauhotaan pois, koukitaan sen myötä myös ylimmäinen metallikerros, yhtälaisella varovaisuudella, kuin kuorittaessa kermaa aidon lehmänmaidon pinnalta.

TÄRKEÄÄ TIETÄÄ !

- Kuonaa ja pois kuorittua päällimmäistä metallikerrosta on syytä kohdella myrkyllisenä ongelmajätteenä. Se nimittäin ON sitä..!

- Jäteaineksien jäähdyttäminen vedellä, tai kasteleminen jäähtymisen jälkeenkin, voi olla epäterveellistä, jos niihin on sekoitettu suhteellisen uusista akkumulaattoreista peräisin olevan lyijyn jäänteitä. Jostain "teknisestä syystä" alettiin akkulyijyyn sotkea jotain kalsium-yhdistettä, unohtaen tietenkin mainita lisäaineen läsnäolo kaikille asianosaisille - kuten akkulyijyn kierrättäjille, jotka olivat tottuneet karkaisemaan valuluotinsa huokealla akuista puretulla antimonilyijyllä. Kalsium-lisäys oli "liikesalaisuus"..!

- Akkulevyt olivat sinällään tasan yhtä epäterveellisiä kuin aiemminkin, mutta ei se mitään, kun sen tiesi... Siinäpä se: Jos joku valuri oli tietämätön sammuttamattoman kalkin läsnäolosta lyijykuonassa, saattoi hän kokea erilaisia terveyshaittoja, kun heitti vettä kuonakasaan. Siitä tussahti vesihöyryn lisäksi valikoima hyvinkin epäterveellisiä raskasmetallihuuruja päin naamaa.

*******

- Eräissä wanhoissa englantilaisissa norsupyssyn luotien valuohjeissa (esim. W.W. GREENERin teoksissa) mainitaan luotien karkaiseminen elohopealla, jota tipautetaan muotin onteloon, ja kuumat lyijyt heti perään. Luodit "lejeerautuvat" kärjistään lähes valuraudan kovuisiksi. ("Relata refero", kuten myös Greener ilmeisesti. Konsti jäi kokeilematta silloin, kun käytettävissäni oli pintakovuus-mittauslaitteisto. Ei ollut elohopeaa).
- Paitsi valurin ruumiin ja mielen terveydelle, on elohopean kanssa puuhailu turmiollista myös alumiinikokilleille. Teräsleukaisiin muotteihin ei elohopea vaikuta. Messinkiä se voi syövyttää. Alumiini alkaa joskus kasvattaa valkoista "karvaa" elohopean saastuttamista kohdistaan.

*******

- Lyijyseos kaadetaan muottiin yleensä suoraan keskeltä katkaisulevyn reikää, mutta toisinaan on lopputulos parempi, jos metallisuihku valutetaan kaatoreiän reunaviistettä "ränninä" käyttäen. Luodeista ei tule juuri koskaan kelvollisia, jos venttiilillä varustetun padan tai IDEAL-tyyppisen valinkauhan suutin on kiinni kaatoreiässä. Sopiva metallin kaatokorkeus on noin tuuma, eli peukalonpään leveyden verran.

- Metallin kutistumisvaraksi kaadetaan metallia reiluhko ylimäärä kaatoreiän päälle "valupyrstöksi". (Oikeellinen valimotekninen nimitys on muistaakseni "imu-kupu"). Pyrstö leikataan poikki katkaisulevyllä, kuin aristokraatin pää aikoinaan giljotiinilla, heti kun se on jähmettynyt kiinteäksi. Se leikkautuu silloin kevyesti katkaisulevyn siivekettä napauttamalla. Jos muotti on vaikkapa kuusikoloinen "jengi-muotti", kävisi kuuden kovaksi jähmettyneen kirjasinmetalliluodin pyrstöjen giljoteeraus jo työstä.

- LEEn kuusikkomuotti on tämän vuoksi varustettu vipuleikkurilla, ja kokillien paikoitus toisiinsa on vanhemmista, huokeammista yksikkö- ja kaksikkomuoteista poikkeava.

- Katkaisulevyn siivekettä napautetaan puisella tai muovisella astalolla, ja levyä käännetään neljänneskierros, jolloin valettu luoti saadaan näkyviin (tai luodit, jos käytetään kaksikkomuottia).

- Kun muotin leuat avataan, tipahtaa luoti parhaassa tapauksessa omalla painollaan irti kokilleista. Jos se takertuu jompaankumpaan kokilliin, kopautetaan astalolla kevyesti "muottisaksien" akselina toimivan kuusiopultin päätä. Ellei luoti irtoa vieläkään, tehdään vaikkapa sprii-tussilla merkki sen muottipuoliskon ontelopuoliskon reunaan, joka tuottaa vaikeuksia juuri käyttöönomaksutun muotin kyseessä ollen. Jumiin juuttunutta luotia ei mieluusti pidä ryhtyä kaivelemaan irti teräaseilla, vaan muotin annetaan jäähtyä huonelämpöön ja naputetaan astalolla (KEVYESTI, PLEASE !) kokillin pohjaa. Normaalissa valutyössä ei kokilleja saa pieksää edes heinänkorrella, mutta edellämainittu tapaus onkin "pakkotila"..!

- Kun luoti on keinoteltu irti kokillista, etsitään ontelon reunasta se kohta (purse, särmä eli jäyste), johon luodit juuttuvat. Särmä raapataan äärimmäistä varovaisuutta noudattaen terävän puukon kärjellä pois; periaatteella: "pois se, mikä pahentaa, mutta ei yhtään enempää..!" Työstötapa on siis kaapiminen, eikä varsinainen lastuaminen eli veistely, joka kuuluu enämpi kirjallisen harrastelun alueelle... (Vrt. JUHANI AHOn: "LASTUJA").

- Kirjoittaja, jolla on pian neljännesvuosisatainen kokemus LEEn muottien käytöstä sekä huollosta, "raappaa" kokillin onteloiden reunat - rutiiniluontoisesti, ennen ensimmäistäkään käyttökertaa - aseena kertakäyttöinen kirurginveitsi. (Vain tähän tarkoitukseen pyhitetty, kuten rabbien kiviteräinen ympärileikkaus-instrumentti).
- Toimenpidettä edeltää kokillien hienoisien ilmanpoisto-uurteiden "kyntäminen" auki samaisen veitsen kärjellä. Ontelon jyrsiminen tai palloluotimuotin ontelon "hobbaaminen" kovametallikuulalla painaen on kuitenkin tukkinut ilmakanavien ontelonpuoliset päät.
- (Termille "hobbing" ei edes näsäviisas, kaikki-tietävä latoja keksinyt äkiksestään suomenkielistä synonyymia, mikä vahingonilolla merkille pantakoon.! - Kirjoittajan huomautus).

- Kun muotti on täten "konfirmoitu" käyttöönsä, riittää sen prismojen eli V-harjanteiden sekä paikoitustappien ja katkaisulevyn alapinnan voiteleminen valutoimiin ryhdyttäessä, tai tarvittaessa myös sen aikanakin, huoltotoimenpiteiksi. Pidempikestoiseen työhön valmistauduttaessa on suositeltavaa pitää ulottuvilla myös sormenkokoinen kääry koivuntuohta tai joitain tervaslastuja muotin ontelon uudelleen-nokeamisen tarpeen varalta, ja tulentekovälineet tietenkin.
- Mainittakoon, että alumiinileukaisia muotteja EI häädytä varastorasvaamaan valu-sessioiden väliajoiksi. Muotti saa jäähtyä huonelämpöön, minkä jälkeen se pakataan muovipussiin ja pussi puolestaan muotin pakkauslaatikkoon. Siellä säilyy vuosienkin ajan, ja laatikon merkinnöistä näkyy, minkä kaliberin luoteja pihdit tuottavat.
- (Kirjoittajan lemmikkiluotien pakkaukseen on lisätty mustalla tussilla kirjoitettu teksti: "Sk.Y. MPP-luoti", vaikka LEE 311-93-1R:llä on latailtu jos jonkinlaisia patruunoita 7.65 x 17 mm Browningista jonnekin .300 Winchester Magnumiin ja erinäisiin sotasalaisuuksien piiriin kuuluviin spesiaalipatruunoihin saakka).

- Että vaikeaako touhua on valuluotien tuotanto ?! Onhan se !
Mutta koska tietynkokoisten ja -painoisten tehdasvalmisteisten lyijyseosluotien yleisin merkki Suomessa on toistaiseksi: "EI OO", niin niiden saannin vaihtoehdot ovat vähissä: Tilaa Ameriikasta - tai tee ne itse..! Saatavuuden paranemisesta on viriämässä toivoa: Yllättävän pianhan järjestyi palloluotienkin tarjonta, kun kysynnän laajuus voitiin saattaa tietoon sensuurivapaan mediamme kautta.

********

(Kysyjän nimimerkki herätti kirjoittajassa nostalgian tuntoja jostain aiemmasta inkarnaatiosta. Omassa äänitearkistossamme on EDISON-BELL:in tykkiruuti-sylinteriltä kopioitu neliminuuttinen neekerijatsi-laulelma, jossa nasaaliääninen mies-solisti kehuu mielitiettynsä ravitsemus-tilaa: "She's a corn-fed Indiana Girl...", mutta vanhemmissa äänitteissä esitellään Indianan osavaltiossa asunut, maissilla turvotettu poika: "...like a farmer must be.!" ).

******

Urbanuksen päivänä 1999: PeTe. (Ei riittänyt helluntaipäivä, kun tieturi-masiinan näppis lakkoili ajoittain. Iankaikkisesti "kurat"* on tämä viihde-elektroniikka, mutta sitäkin kirotumpaa oli lehdistösensuuri, josta olen nykyään jo ainiaaksi vapautunut).

*"Kurat" (eestiä) = "kirottu; perkeleellinen." (Latojan huomautus).

- Et viellä ole vapautunut senzsuurista, olemme tääs palannut töihsin! hähää - Oiklukuostaston huomuautus

Uusimmat    "Tokko tietoa on" - jatkoa     Gunwritersin etusivulle    Linkkisivulle