<< Gunwriters      gunwlogo.GIF (2155 bytes)   Linkkisivu >>


Gunwritersin osittainenkin luvaton kopioiminen, tallentaminen, tulostaminen, väärentäminen tai levittäminen on kielletty. Mikäli tällaisia tekijänoikeusrikkomustapauksia ilmenee, kirjoittajat pidättävät itselleen oikeuden laskuttaa tekoon syyllistyneiltä tekijänoikeuskorvauksia 150 000 mk saakka. - GOW:n toimitus.

Tekniikkaa ja historiaa, osa 4.


21.04.2001:

Norsupyssyn kunnostus ja käyttöönotto
l39.jpg (19751 bytes)

Muuan USA:ssa asuva visitoorimme oli aikoinaan hankkinut suomalaisen pst-kiväärin L-39, joita myytiin Ameriikassa 1960-luvun vaihteessa lupavapaasti hintaan $ 99:50; kaupanpäällisinä patruunoitakin maistiaisiksi. Luvanvaraisiksi muuttuivat aseet vuonna 1968, jolloin erään presidenttiehdokkaan ja erään kommunismiin hurahtaneen neekeripastorin fyysiset eliminoinnit nostattivat laajan hoplofobian hyökyaallon Jenkkilässä. Panssarikiväärejä ei oltu käytetty murhatöihin, mutta saatiinpa tekosyy niidenkin hallussapidon raskaaseen verotukseen länsimaiselle oikeuskäsitykselle vieraalla "taannehtivalla lainsäädännöllä"! Noin puolet vähittäismyyjien varastoissa olleista tai yksityisomistetuista kivääreistä L-39 deaktivoitiin poraamalla reikä poikittain patruunapesän seinämien läpi ja iskemällä siihen poikittainen terästappi, joka hitsattiin paikalleen.

Nykyisin "regeneroidaan" deaktivoituja L-35:siä varsin yleisesti, koska aseiden käyttöönotto-lupien saatavuus on helpottumassa, johtuen mm. USA:n taannoisten presidentinvaalien tuloksesta, joka on elvyttämässä aseharrastelua ohimenneiden kahdeksan sortovuoden jälkeen. Viestinvaihto-kumppanimme aikoi aluksi porata estetapin pois, avartaa piipun peräpään, varustaa sen kutistusliitoksella kiinnittyvällä holkilla jonka sisälle olisi työstetty uusi patruunapesä, ja tukkia tapinreiät hitsaamalla. "Entiijjän paikka" tuli kuitenkin eteen, koska L-35:n piipputeräksen koostumus ja sen lämpökäsittelyn menetelmät olivat ja ovat yhä tuntemattomia. Metallurgiaan perehtyneet kokeneemmat "norsupyssy-fanit" kehottivat kauhomaan jäitä hattuun.

Tapinreikien umpeenhitsaus olisi pitänyt suorittaa piippumateriaalia lähinnä vastaavalla lisäaineella, ja suorittaa piipun peräpään lämpökäsittely samalla tavoin, kuin se on suoritettu piippuaihion tuottaneen "rautaruukin" ja mahdollisesti vielä Valtion Kivääritehtaan toimesta. Mm. AIMO J. LAHDEN muistelmien mukaan oli ainakin ruotsalainen teräs nuorrutettu eli normalisoitu liian alhaiseen päästölämpötilaan kuumentaen, joten teräs jäi tarpeettoman kovaksi ja "rapeaksi": Nuorrutusprosessin päästövaihe piti uusia vielä VKT:lla, aseteräksen sitkeyden lisäämiseksi ja lastuavaan työstöön käytettyjen terien ylinopean kulumisen ehkäisemiseksi. Siltikin hämmästelee visitoorimme suomalaisen piipputeräksen erikoislaatua, postitse lähettämässään kirjeessä:

"Myöntää täytyy, että suomalainen teräs on mitä mainiointa! Omistamieni piippujen kovuus on vain hieman vähäisempi kuin sen uuden seosteräskangen kovuus, jonka hankin korjaustyön aihioksi. Lujuus on erilaista lujuutta: Pystyin työstämään uuden pesäkappaleen käyttäen vain yhtä kovametalli-teräpalaa, joka on yhä käyttökelpoinen. Sensijaan piipputeräs kulutti ensimmäisen uuden teräpalan loppuun jo lastuamisvaiheen puolivälissä, ja se tuhosi kolme kierteensorvaus-teräpalaa. Olen havainnut saman ilmiön myös työstäessäni suomalais-tekoisia Maximin piippuja: Niistä leikkautuu sorvattaessa yksi katkeamaton lastu työstön alusta sen loppuun saakka. Hämmästyttävää, kun otetaan huomioon se, että piiput on valmistettu aikavälillä 1920 - 45."

Koostumukseltaan tuntematonta, ominaisuuksiltaan "hämmästyttävää" terästä ei visitoorimme siis ryhtynyt hitsailemaan, vaan valitsi "pidemmän kaavan" deko-piippujen regenerointiin. Hän hankki riittävän paksun kangen aseteräksenä tavanomaista nuorrutettua 4140-terästä (seostettu kromilla ja molybdeenilla), josta hän työsti uuden pesäkappaleen deaktivoinnilla turmeltuun piippuun.

l39cham.gif (13638 bytes)

Piipun peräpää ja siihen kierteillä kiinnittyvä pesäkappale. Piipun perästä on katkaistu pois deaktivoinnilla pilattu osuus ja sorvattu kolmi-portainen kavennus sekä keskiportaaseen ulkopuolinen pesäkappaleen kiinnityskierre. Piipun peräpään taimmainen, kapein osuus ulottuu patruunan hylsynkaulan tyveen asti, joten ruutikaasua ei pääse vuotamaan pesäkappaleen saumaan. Pesäkappaleen ulkokierre olakkeineen on samanlainen kuin aseen alkuperäisen piipun kiinnityskierre. Sisäpuolelle on työstetty patruunapesä ja piipun peräpään kierrettä vastaava sisäkierre.


Visitoorillamme on kaikkiaan kolme L-39:n deko-piippua, joista yksi on nyt varustettu "proteesipesällä" ja ilmeisesti asennettu aseeseen. (Odottelen raporttia testiammunnoista). Toinenkin aseyksilö on visitoorimme tiedossa; mahdollisesti jo ostettu. Se on myös deaktivoitu, mutta aikomus regeneroida, asentamalla piipun amputoituun peräpäähän pesäkappale, pesitettynä 20 x 103 mm VULCAN-revolveritykin patruunoille. Ensimmäinen täten kunnostettu ase on alkuperäiskaliberinen, 20 x 138 mm Solothurn Long, mutta eräät käytännölliset syyt houkuttelevat kokeilemaan Vulcanin hylsyyn kevytladattua patruunaa.

Pelkät 20 mm Solothurn Longin hylsyt maksavat USA:ssa alkaen $ 17:50/ kpl (hylsy ilmeisesti kangesta sorvattu), aina 45 dollariin asti kerran ammutuista alkuperäishylsyistä, joiden nallipesäänkin joudutaan tekemään muutoksia .50-kaliberisen kk-patruunan nallin käytön mahdollistamiseksi kotilatingeissa. 20 x 103 mm Vulcanin hylsyjä on yleisemmin kaupan, ja hintataso liikkuu 80 - 95 centin haarukassa; alle dollarin kuitenkin. Saatavuus on taattu pitkälle tulevaisuuteen. Ongelmia tuottaa riski, että joku voi yrittää ampua tehdasladattuja 20 mm Vulcanin patruunoita, tai oikeastaan niiden ruutiannoksilla ladattuja kotilatinkeja. Tehdaspatruunoiden ruutimäärät ovat yleisesti tiedossa: Laukauspaine niissä on luokkaa 4100 ilmakehää, kun se on 20 x 138 mm SL-patruunoissa max. 3100 baria ja käytännössä 3000 ilmakehää.


l39cart.jpg (10631 bytes)Kuvassa ylhäällä vasemmalla 20 x 103 mm Vulcanin hylsynkanta sorvattuna sopivaksi L-39:n lukon iskupohjan syvennykseen. (Syvennyksen sorvaaminen leveämmäksi poistaisi tämän tarpeen, mutta "tyyliuskollinen asediggari" ei sitä tee!). Nallipesä iskunallille. Keskellä on muuttamaton Vulcan-patruunan hylsynkanta. L-39:n alkuperäislukko ei sulkeutuisi sen taakse, eikä patruuna laukeaisi, vaikka ase latautuisikin normaalisti: Patruuna on nimittäin varustettu sähkönallilla. Iskunallilla varustettujakin hylsyjä on toki viljalti saatavina USA:ssa. Oikealla on 20 x 138 mm SL:n hylsynkanta.


L-39:ien regenerointi on siis yleinen harrastus USA:ssa. Menetelmiä on lukuisia, mutta tässä pakinassa kuvattu keino on ehkäpä koetuin ja parhaaksi havaittu, jos mieli ampua täysteholatauksia. Visitoorillamme ei ole tietoa 20 mm Vulcanin patruunoille pesitettyjen aseiden toimivuudesta. Patruunoihin tarvittaisiin kevytlataus, mutta tietoa soveliaista ruudeista ei ole toistaiseksi. Mikäkö selitys? Vulcan-patruuna on lähes tuntematon Suomessa, joka "on erikoislataus-tutkimuksen pieni suurvalta ja maailman napa Tuhatvuotisen Valtakunnan sorruttua Saksassa", kuten asia on ilmaistu romantisoiden - taikka hampaita kiristellen - riippuen intressipiiristä, johon lausuman keksijä kuuluu.


Visitoorimme käyttämiä 20 x 138 mm SL-ampumatarvikkeita viereisessä kuvassa alhaalla. Vasemmalla patruuna ladattuna fosfatoituun ja lakattuun tehdastekoiseen teräshylsyyn. (Alkuperä ei tiedossamme). Takarivissä on myös kaksi tehdastekoista, ilmeisesti kangesta sorvattua messinkihylsyä, made in USA. Luodit on visitoorimme sorvannut itse sorvimessingistä. Makuulla olevan luodin kannassa on .50 kaliberin kk:n luodista irtikatkaistu peräpää valojuovakapseleineen. Vj palaa 2000 metrin etäisyyteen saakka. Luodeissa on terävä kärki ja torpeedoperä. Umpiluoti painaa 153.5 grammaa; vj-luoti 137.3 grammaa.



L-39:llä voitiin ampua myös ilmatorjunta-konetykkien patruunoita, mutta paras tarkkuus saavutettiin aseeseen erityisesti räätälöidyillä ammuksilla. Niitä valmistettiin Suomessa jatkosodan vuosina. Myöskin USA:ssa on havaittu ammuksen - yleensä messingistä sorvatun umpiluodin - sovitteen merkitys osumatarkkuuden kannalta. Visitoorimme pystyy sorvaamaan aseensa piipunreikään liukutiukkuudella eli "nolla-toleranssilla" sopivat luodit. Ilmatorjunta-aseiden ammusten ohjauspaksunnoksen halkaisija kärjen takana vaihtelee 19.85 - 19.90 mm:n välillä. Tätä luokkaa oli läpimitta myös italialaisissa vj/ps- ammuksissa, joilla suomalaiset tulittivat Stormovikeja, mutta tarkkuustöihin käytettiin kotimaisia erikoisammuksia, joiden ohjauspaksunnoksen läpimitta oli 20.0 mm + pintamaalauksen paksuus. ** Viite norsupyssyn erikoispatruunoihin** Visitoorimme kaikissa kolmessa piipussa on tarkalleen sama porauskaliberi, nimittäin 20.04 mm.

"Norsupyssyä" enemmälti tuntemattomille visitooreille Suomessa tulkoon mainituksi, että aseissa, joilla ammutaan johtorenkaallisia ammuksia, alkaa rihlaus johtorenkaan leveyden verran patruunapesän etupuolelta. Ammuksen etuosa työntyy siis pitkälle rihloihin, kuitenkaan uppoamatta kuurniin. Englanninkielinen termi "bore riding point" kuvaa tilannetta parhaiten. Vastaava luumäenkielinen sanonta voisi olla "palkkeja pitkin luistava kärki". Tykistön ammuksissa tällainen rakenne on lähes säännönmukainen. Jotkut USA:laiset luotisorvarit tekevät ammustensa kärkikaarroksen ja johtorenkaan välisen liereän osuuden porauskaliberin läpimittaiseksi koko pituudeltaan. Tällaisella mitoituksella voidaan kuitenkin aikaansaada korkea/vaihteleva laukauspaine ja piipun pikainen kuumeneminen sekä kululuminen.

Visitoorimme sorvaa tehdasvalmisteisten ammusten esikuvan mukaisesti luodin kärkikaarteen (ogivaalin) taakse tasan porauskaliberin läpimittaisen ohjauspaksunnoksen, läpimittaan 20.04 mm, ja sen takaisen liereän osuuden läpimittaan 19.86 mm, johtorenkaaseen asti. Lähes kuurnanpohjiin asti rihloihin uppoavan johtorenkaan läpimitta on 20.68 mm. (L-39:n nimellinen urakaliberi on 20.70 mm varsin pienellä plus-toleranssilla). Messinkiluodissa ei tarvita erillistä johtorengasta, vaan sen mukaisesti mitoitettu paksunnos luodin peräpäähän. 20.68 mm:n läpimittaan sorvaavat "norsupyssy-diggarit" USA:ssa myöskin 20 mm Vulcanin ammusten johtorenkaat, joiden halkaisija on lähemmäs 21 mm:iä, johtuen Vulcanin piippujen syvemmistä rihlankuurnista. (Joissain Vulcanin ammustyypeissä on ainakin kokeiltu muovisia johtorenkaita. Rihlakuurnan nimellinen syvyys on 0.508 mm).

Näin tarkoin piippuun sopiva luoti ei keiku liikkeelle lähtiessään tuliputkessa, eikä lennossakaan, joten odotettavissa on erinomainen tarkkuus pitkillekin ampumaetäisyyksille. Toivorikas visitoorimme ennustaa (ja on jo havainnut) "tykkikaliberisilla kivääreillä" ammunnasta kehkeytyvän hyvinkin suositun harrastuksen kotimaassaan, kunhan deaktivoidut aseet saadaan "elvytetyiksi eloon". Kilpailuitakin on tiemmä jo järjestetty. Maahantuoja, jolta ase oli ostettu, hankki aikoinaan varastoon tuhat kappaletta pst-kiväärejä L-39, joista 500 myytiin toimivina ja 500 deaktivoituina. Viimeksimainittuja kunnostetaan laulukelpoisiksi enentyvällä innolla Rapakon takana.

Kuinkas Suomessa? Erääseen maailmanaikaan myivät Puolustusvoimat 20 mm ja järeämmät aseet pelkästään deaktivoituina. Jokunen vuosi sitten liennytettiin myyntiehtoja kaikessa hiljaisuudessa, poistaen L-39 "deko-pakon" alaisuudesta. Hoplofoobikko-politikoitsijamme olisivat nostaneet "älämölöön", kuullessaan keräilijöille myytävän aseita, joiden ammus puhkaisee PASI-auton kyljen lähes yhtä helposti kuin pistoolinluoti läpäisee 22 mm:n mäntylaudan. Ampumatarvikkeet ovat tosin kiven alla - tai sen sisällä: Hajavarastoituina sotilasläänien varikoihin, joissa ehkä piileksivät yhä Sotavaltion hallussa olevat L-39:tkin.

Valmistettujen aseiden todellisesta lukumäärästä ei ole vieläkään saatu tarkkaa selkoa, enkä ryhdy enää veikkailemaan sitä, mihin maailmanaikaan norsupyssyjen tuotanto päättyi - edes vuosikymmenen tarkkuudella. Koska L-39:ää korvaavia aseita on voitu hankkia ent. itäblokin konkurssipesistä paljon ja halvalla, voi odotettavissa olla vielä toimivien L-39:ien myyntipyrähdys, ellei hajavarastoja ole jo alettu tyhjennellä, vähitellen ja hissun-kissun, myytäviksi valikoiduille ostajille. (Toivottavasti arjalaisille loppukäyttäjille, eikä suomalaisen kulttuuriperinnön maineikkaille maastaviejille; ns. "Rantarosvoille").

Deaktivoitujen aseiden regenerointi Suomessa on hankalampi prosessi kuin USA:ssa, missä tyydyttiin pelkästään tukkimaan aseen patruunapesä poikittaisella "telkitapilla", kajoamatta liikkuviin osiin. Suomessa jyrsittiin tai tahkottiin aseen lukon iskupohjan reunasta pois melkoinen lohkare metallia ja iskuripiikin kärki katkaistiin. Pahimmissa tapauksissa hitsattiin myös iskurin kanava tukkoon, ellei sitten liikkuvia osia täysin liikkumattomiksi.

Nämä toimenpiteet siis patruunapesän tapituksen täydennykseksi. Lukosta poistetun nurkkauksen voi tietenkin muovata uudelleen hitsaamalla riittävän suuri jööti lisäainetta ja työstämällä iskupohjan reunus jälleen alkuperäiseen hahmoonsa. Se ei ole kuitenkaan ongelmien loppu, vaan niiden alku: Lukko pitäisi myöskin karkaista uudelleen ja nuorruttaa eli päästölämmittää tarkoin oikeellisilla menetelmillä. Hitsatun lisäaineen tulisi olla jokseenkin samaa (tai ainakin lämpökäsiteltäessä samalla tavoin käyttäytyvää) metalliseosta, kuin on lukkokin. Se on tiedossa, että lukko on "ruotsalaista nikkeliterästä", mutta ylimalkainen tieto ei ole riittävä tieto.
l39chamb.jpg (16422 bytes)

L-39:n piipun katkaistu ja kierteitetty piipun peräpää, sekä uusi pesäkappale, erillään ja yhdistettyinä toisiinsa. Pesäkappale yleensä sinistetään tai mustataan ennen lopullista kiinnitystä piippuun.



Tapituksella turmeltu patruunapesä on korjattavissa USA:laisella "proteesimenettelyllä" niin onnistuneesti, että ase kestää ampua täysiäkin latinkeja, mutta jos lukko on regeneroitu lisäaine-hitsauksella, on tyytyminen tavanomaisia huomattavastikin pienipaineisempiin nasauksiin. Uudis-tuotetuilla L-39:n lukoilla alkaisi olla jo kotimaistakin kysyntää, kuin myös piippujen pesäkappaleilla. Hylsyjä on valmistettu viimeksi Tshekkiassa ja Jugoslaviassa. Tuotantovälineistöt lienevät noissa maissa yhä olemassa.

1604 MMI; PT. Taustatiedot ja kuvat: F. H., USA.




Edelliset Tekniikkaa ja historiaa -osat:

Mustaruuti tiivistyi "valssin tahdissa" >>
Husovaarnan huoripojat >>
Norsupyssyn ampumatarvikkeet >>
Schouboen pyssyt ja puukeernakuulat >>


Gunwritersin osittainenkin luvaton kopioiminen, tallentaminen, tulostaminen, väärentäminen tai levittäminen on kielletty. Mikäli tällaisia tekijänoikeusrikkomustapauksia ilmenee, kirjoittajat pidättävät itselleen oikeuden laskuttaa tekoon syyllistyneiltä tekijänoikeuskorvauksia 150 000 mk saakka. - GOW:n toimitus.


<< Gunwriters     Linkkisivu >>    gunwlogo.GIF (2155 bytes)

Gunwriters on the Web P.T. Kekkonen